Ulkoilemassa

Lähdimme isännän kanssa ajelemaan vajaan kymmenen kilometrin päässä olevalle  mökille talvikatsastusta tekemään. Ei sinne yleensä tähän aikaan vuodesta pääse muuten kuin suksilla, mutta nyt on niin vähän lunta. Perillä matka jatkui kävellen jäälle, jonne oli aurattu, ehkä mönkijällä, luistelurata, joka luikerteli koko pitkän järven matkalla. Uskaltaisikohan vielä luistella? Edellisestä kerrasta taitaa olla jo kuusi vuotta. Suksenjälkiäkin näkyi paljon, vaikka varsinaista latua ei missään ollutkaan. Lunta on tosiaan niin vähän, että sauvat eivät kuulemma oikein pidä jäätiköllä.

Kävelimme pienelle luodolle, jonka vieressä kesäisin on mukava onkipaikka.

.

Tätä kiveä olen tarkkaillut kiinnostuneena koko ikäni: Kun olin lapsi, halkeamat olivat ehkä parikymmensenttiset. Ihmettelin niitä aina ohi hiihtäessäni tai silloin, kun soudimme läheltä. Jään voima on valtava: Vuosi vuodelta kolmeen osaan rikkoontuneen kiven palaset loittonevat toisistaan.

Nyt väleissä oli jo leveät tiet, joita joku oli kävellytkin. Olisipa hieno retkikohde Mikaelillekin!

Sitten yllätys: Mökin pieni puro oli hurjan näköinen. Vesi oli jäätynyt ja jäätynyt, aina vaan korkeammaksi ja leveämmäksi paanteeksi. Tämä on kyllä poikkeuksellista. Huh, rikkookohan tuo jäävirta vielä sillankin? Ainakin sulamiseen menee keväällä paljon aikaa.

Vertailun vuoksi kuva samasta paikasta kesäaikaan: Puro solisee näin pienenä.

Kauniit jääkukat olivat kylmän mökin ikkunakoristeina.

Mutta kauneimman talvikoristeen löysimme jyrkän vuoren juurelta, läheltä rantaa: Sadevesi oli valunut rinteestä ja saanut aikaan ihanan jääveistoksen.

Kyllä luonto on kaunista.