Mummon kirje isälle

Siivoilin äsken kirjahyllyn laatikoita remontin tieltä ja löysin yhtä ja toista niihin säilytettyä. Esimerkiksi tämän mieltä herkistävän joulunajan kirjeen, tai oikeammin kopion siitä, sillä isä halusi sellaisen minulle joskus muinoin antaa.

Kuten täällä   muistokirjoituksessa kerroin aiemmin, isä lähti Karjalan taisteluihin 17-vuotiaana. Kun sota Venäjän rintamalla oli jo päättynyt, hänet komennettiin muiden nuorten miesten kanssa Lappiin saksalaisia vastaan. Marraskuussa 1944 hänen jalkansa paleltuivat ja isä pääsi Jällivaaraan sotasairaalaan niitä hoidattamaan. Senja-äiti oli suunniltaan huolesta, kun kuuli ankarista taisteluista, mutta Erkistä ei tullut minkäänlaista tietoa. Hän tietenkin pelkäsi sitä pahinta uutista, pojan kuolemaa. Sitten, Tapaninpäivänä 1944, äiti sai vihdoin kirjeen pojaltaan ja samalla varmistui, että kaikki oli hyvin, jalkojen paleltumista lukuunottamatta. Samantien mummoni vastasi rakkaalle pojalleen ja juuri tästä kirjeestä minulla on kopio.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Rakas poikani!

…ehkä olet saanut olla vielä siellä sairaalassa nämä pyhät, eihän sitä tiedä, mihin sitten joudut. Mutta eihän ne semmoiset paleltuneet jalat enää kestä olla pakkasessa…

…meiltä on menneet ne inkeriläiset ja tilalla on pyhäjärveläisiä, niitä on 5 henkeä…etukamarissa asuvat…sinun huoneesi on vain tyhjä enkä annakkaan sitä kellekkään, totta kait sinäkin joskus pääset kotiin. En meinannut uskoa, että et tule jouluksi kotiin, vartosin vain aattoiltana ja yönä, että luulin jo sinun koputtavankin akkunaan. Maire (3-vuotias pikkusisko) sanoo, että poro tuo veikan kotiin eikä Taivaan Isän tarvitsekaan sanoo (viestiä kaatumisesta?), ja  että veikka saa  istua äidin polvella ja hän toisella ja hän pitää kiinni, että ei veikka putoa…

…Suuret on ne kärsimykset, jotka olet tällä aikaa saanut kestää ja aina ihmettelen sinun terveyttäsi miten se on kestänyt tämän kaiken…

…Onhan nyt joulu mennyt, ehkä tämä kevät tuo sinut kotiin. Näin pyhien aikaan sitä kaipaa vielä enemmän sinua. Onhan se edes lohdutus, että et nyt ole siellä pohjoisrintamalla. Kun saisit olla siellä Ruotsissa koko tämän talvisydämen ehkä sitten loppuisi sotakin. Nyt pelkäävät taas rantakaupungeissa, että saksalainen tulee sieltä päin kun se on alkanut hyökätä  ja on päässyt etenemään….

…Jumala sinua siunatkoon ja varjelkoon jälleen alkavana vuotena. Meidän kaikkien terveiset, enin äidin.

Äiti kaipasi silloin jouluna 1944 poikaansa, minä kaipasin tänä jouluna isää. Aikaa kaipausten välillä on kulunut lähes 70 vuotta. Olen kiitollinen, että isä selvisi sodasta, kiitollinen siitä, että sain syntyä hänen lapsekseen. Ja tuota varjelusta me kaikki tarvitsemme, veiläkin.

Kategoria(t): Surusydämellä Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Mummon kirje isälle

  1. Eija Pippola sanoo:

    Voi hyvänen aika minkälaisia asioita ihmisten piti sota-aikana kestää, ajattele miten suurta huolta ja pelkoa! Ja mikä helpotus kun kirje viimein toi helpottavan tiedon… Ei ihme että näitä kirjeitä on huolella säilytetty.

    • Isä halusi kertoa viimeisinä elinvuosinaan sotatarinansa kaikkine kauheuksineen. Kirjoitin ne muistelmat silloin talteen ja tein suvun nuorillekin kirjaset tuosta ajasta. Onneksi tuli tehtyä, moni katuu sitä kun ei ole kysellyt ja tieto on nyt jo saavuttamattomissa. Kaikki eivät tosin halunneet mitään kertoakaan.

  2. tuula mäkinen sanoo:

    Nuo vanhempien ja isovanhempien kirjeet ovat hienoa tietoa jälkipolville. Onneksi itsellänikin on muutama.
    Ihmisen elämä raottuu aivan uudella tavalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s