Sylvester ja päärynäpuu

Kulunut vuosi iloineen, omalta kohdaltani myös monine suruineen, on päättymässä. Yksi raskaimmista vuosista, yksi toivottomimmista. Sellainen, jolloin halusi tarttua kiinni jokaiseen hennoimpaankin oljenkorteen, huomatakseen vain, kuinka turhaa se oli.

Jos minulla olisi maailman ihanin päärynäpuu. Sellainen, jota olisin hellien kasvattanut kauan ja joka sitten vihdoin olisi alkanut tuottaa satoa. Ei mitä tahansa satoa, vaan maailman parhaimpia päärynöitä. Iloitsisin siitä joka päivä. Sitten, talven tultua, suuri osa puusta katkeaisi yllättäen lumitaakan alla. Se tuntuisi pahalta, mutta jäisihän  kuitenkin toinen osa ehyeksi, vaikka puu ei näyttäisikään enää yhtä kauniilta. Vihdoin tulisi kevät ja kuuntelisin kimalaisten pörräämistä, rakkaan puuni varjossa istuen. Kun sato olisi kypsymässä, huomaisin eräänä aamuna, että lintuparvi olisi nokkinut kaikki ihanat päärynät, eikä yhtäkään voisi enää käyttää. Ja juuri, kun katselisin surullisena tuhoa ikkunasta, tulisi tuulenpuuska ja kaataisi koko puun silmieni edessä. Rakkaan puuni kohtalo: Kolme vitsausta, toinen toistaan pahempia. Silloin itkisin, sillä tietäisin, että sydämeni olisi murskana kaatuneen päärynäpuun alla. Enkä voisi muuta kuin toivoa, että kannosta joskus nousisi pieni verso, josta voisi kasvaa uusi maailman ihanin päärynäpuu.

Mutta ei meillä kasva ainuttakaan päärynäpuuta. Täällä on liian tuulista ja kylmää.

Vuoden viimeisenä päivänä, Sylvesterin päivänä, toivotan teille kaikille, rakkaat lukijani,  hyvää uutta vuotta. Terveyttä, iloa, onnellisia päiviä, kauniita muistoja ja kukkien loistoa. Kirjoittaminen on ollut minulle surujen vuonna unohduksen kehtona.