Musta joulu

Oli –  ja on  – synkkää, niin synkkää. Lunta ei näy juuri missään ja nyt sitä kaivattaisiin! Aatonaattona pihalla näytti tältä Mikaelin polkiessa pieneksi jääneellä traktorillaan kellarille  punajuuria hakemaan. Papan työntöapu on tarpeen.

Sää oli kurja, mutta saippuakuplia saattoi hyvin puhallella  kurahousuissakin.

Kuusi koristeltiin kauniiksi. Mikael asetteli pallot ryhmiin, mikä näyttikin oikein nätiltä ja erilaiselta. Tosin syynä taisi olla se, että pallot ripusteltiin siihen, mihin pikkujakkaralta kulloinkin ulotuttiin!

Joulupukki oli odotettu vieas ja olihan se Mikael ollut kiltti.

Niin kiltti, että joulun jälkeen ei tarvinnut ahtautua pikkutraktoriin, sillä pukki oli jättänyt autotalliin joulupäiväksikin vielä yhden paketin. Ruuvailuja…

…ja malttamatonta odottelua Case-lippis päässä…

…mutta sitten! Tapaninpäivän perunakuljetus hoidettiin tällaisella  vehkeellä ja mikä parasta: papan traktori on samaa merkkiä!

Yksi suosikkilahja oli tädiltä saatu nokkahuilu. Muun peheen, varsinkaan Jamppa-kissan, suosikki se ei kuitenkaan ollut. Lopulta Mikael soitteli mummon kanssa kaksistaan saunan pesuhuoneessa, kahden oven takana. Kun mummo soitti kauniisti omalla huilullaan malttoi  Mikaelkin puhaltaa hiljaa ja kauniisti – ainakin jonkin aikaa…puuh! Joulumuisto tämäkin.

Jamppa teroitti kuitenkin kyntensä varmuuden vuoksi oikein teräviksi.

Nyt ei makuuhuoneen oven takaa enää kuulu aamulla pieniä askelia  eikä pieni jouluvieras pujahda jutustelemaan mummon ja papan viereen. Esikoinen on kuitenkin vielä muutaman päivän seuranamme. Keittiön pöydällä aattolillasta muistuttavat tyttären perheen tuoma upea jouluruusu sekä ikivanhat, savesta poltetut ja moneen kertaan korjaillut kynttilänjalat, jotka aikoinaan vartioivat navetan ikkunoilla lehmien ja vasikoiden joulurauhaa.

Ja mikä ihmeellisintä: Pihalla  aloittelee kukintaansa viimevuotinen, tädiltä lahjaksi saatu jouluruusu. Mustan joulun valon tuoja ja toivon säde synkässä yössä.

Juuri niitä minä nyt kaipaan.

Advertisement