Kummitusjuttu 3

Edelliset kummitusjutut löydät täältä ja täältä.

Kun vuonna 1959 remontoitiin yli 100-vuotiasta taloa uudeksi kodiksemme, päätettiin avoimeen, kylmään  vinttitilaan rakentaa lattia. Koko vanhan talon läpi nousi korkeuksiin savupiippu, jonka taakse jäi ullakolle mukava tila kotileikkejäni varten. Toisella puolen oli suuri ikkuna, joten valoakin riitti. Kotileikit olivat minulle, 10-vuotiaalle, silloin kaikkein tärkeimpiä leikkejä ja innolla sisustinkin heti sinne nukkeparatiisini.

jj

Erään kerran, loppukesästä, olin jälleen yksin ullakolla leikkimässä. Kuulin, kun äiti nousi portaita vintille ja tuli minua katsomaan, mutta jäi kuitenkin tulomatkalla esteenä olevan savuhormin taakse odottamaan. Askeleet olivat todella selvät, sillä lattialautoja ei oltu vielä naulattu kunnolla kiinni, joten ne kolisivat liikkujan alla. Ajattelin silloin muutenkin, että äidillä taisi olla puiset ”hollannikkaat” jalassa.

”Äiti, tule vaan! Kyllä minä kuulin, että sinä tulit!” huusin, kun äitiä ei kuulunut. Mutta ei vastausta. Silloin lähdin leikeistäni katsomaan ja arvaatte varmaan, että rapatun tiiliseinän takana ei ollut ketään. Hui! Juoksin alakertaan, eikä sielläkään ollut ketään, sillä äiti olikin navetalla isän kanssa. Olin yksin talossa. Mitenkähän tuon selittäisi?

NukkeKun nukuimme alakerrassa, kuulimme vintiltä askeleita joskus muulloinkin. Ei se meitä siskon kanssa pelottanut, ainakaan yleensä. Mutta sitten kävi näin:

Suureen ullakkotilaan oli jätetty yhdelle reunalle näkyviin eristeenä olevia sahajauhoja, jotta Humu-kissa voisi joskus käydä siellä tarpeillaan talviaikana. Myöhemmin syksyllä kävikin niin, että se vaati keskellä yötä päästä vinttiin. Sisareni kiipesi portaat ja avasi oven kylmälle puolelle jääden itse odottamaan raollaan olevan oven taakse lämpimään yläeteiseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tupakeittiön vanha seinäkello paukutti alhaalla kaksitoista lyöntiä ja samalla  sisko kuuli askelia kylmältä vintiltä.  Kissakin kuuli. Se hiipi uteliaana pimeyteen, mutta pinkaisi hetikohta vauhdilla takaisin alakertaan. Mitä se säikähti niin, että pissapuuhat unohtuivat? Eikö eläimillä olekin joku yliluonnollinen kyky nähdä? Kysyin siskolta, kävikö hän katsomassa, mistä askeleet kuuluivat, mutta ei käynyt. Hän tuli kuulemma alas miltei nopeammin kuin tämän kuvan kissa…

Humu

Kun seuraavan kerran jatkan näitä tarinoita, selviää syykin kummitteluun. Vai selviääkö?

Kategoria(t): Aaveita ja jännitystä Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin: Kummitusjuttu 3

  1. joku tonttu siellä kait

  2. Eija sanoo:

    Pitkästä aikaa pääsin oikein ajan kanssa lukemaan blogiasi, kiitos jälleen mukavista kirjoituksista!
    Tuo lapsena kirjoittamasi kirje joulupukille toi paljon muistoja ja muistan itsekin aina rukoilleeni, että suojele Jumala äitiä, isää, Tapiota, Jaakkoa, Jannea ja kaikkia ystäviä ja sukulaisia ja… sitten tuli loppumaton jono ihmisten nimiä, ettei vain unohtaisi ketään listasta 🙂 Ja jos joku unohtui niin sitten rukoiltiin uudestaan.

    Itsekin tunnen oloni niin onnekkaaksi, kun lapseni ovat saaneet elää mummojen ja papan kanssa tosi läheisinä, miten tärkeää on omistaa tällainen tukiverkosto! Ja ihmetyttää perheet joissa sellaista ei osata arvostaa, sillä niitäkin on. Voi kun osaisin itsekin sitten joskus olla hyvä mummu, jos sen ajan joskus vielä näen! Hyvä äiti ainakin kovasti yritän olla, ja onhan sekin jo jotain että edes tosissaan yrittää…

    Hyvää joulunodotusta!

    • Se on kyllä valtavan suuri onni, jos isovanhemmat ovat lähellä.Tukeakin usein tarvitaan, molemmin puolin, ja se sukupolvien välinen vuorovaikutus on niin tärkeää. Kiitos sinulle kommentistasi, varmasti lapsillasi on onnellinen elämä!

  3. sylvi ja Sulo sanoo:

    No jäänpä odottelemaan jatkoa.
    kiitos ♥

  4. Leila sanoo:

    Aika jännä! Naurettiin tuossa serkun kanssa vasta ilmestynyttä kyläkirjaa. Siellä kerrotaan isoisästäni, kuinka hän muutti toiseen taloon. Mutta eihän siinä sopinut kertoa, että isoisä muutti lastensa kanssa pois sen vuoksi, kun vintillä oli aina askeleita ja kamalaa kolinaa. KUn talo purettiin, tutkittiin vintti perin pohjin, mutta mitään kummallista ei löytynyt. Luulivat että isoäiti siellä kummitteli ja yritti kertoa jotakin.

    • Kyllä tuo askelten kuuleminen minullekin jäi hyvin voimakkaasti mieleen. Entiset asukkaat siellä varmaan kävelivät! Mutta kuten kerroit, tuollainen on tosiaan mahdollista eikä varmaan kovin harvinaistakaan. Jännää tosiaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s