Enkelit olivat valppaina

Huh huh, kaikenlaista sitä voikin sattua. Meillä oli viikonloppuna vieraita ja maanantaina, ennen heidän lähtöään,  päätimme vielä pikaisesti käydä Tuurissa jouluhulinaa katsomassa ja halpaa joulukinkkua hakemassa. Paluumatkalla tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta.

Ajelimme hyvässä säässä jossain Ähtärin paikkeilla, kun aloimme ihmetellä poikkeavaa ääntä. Etupenkin väki oli kuitenkin sitä mieltä, että tien lumijurmut sen vain aiheuttivat. Sitten kuului hurja pamaus ja näin sivuikkunasta, kuinka meidän takapyörämme huristi auton vierellä tien yli kohti ojaa. Uskomaton näky! Volkkari pysyi kuitenkin hyvin tiellä eikä kummastakaan suunnasta tullut muita autoja. Näkyvyyskin oli hyvä. Siinä sitten ensin hiukan päiviteltiin ja mietittiin jatkoa, pulteista oli nimittäin renkaassa jäljellä vain yksi. Ritva-vieraamme lähti kävelemään tien vartta ja löysi kuin löysikin yhden pultin ja yksi sitten ”lainattiin” toisesta takapyörästä, jonka pultit isännän mukaan olivat myös löystyneet. Onneksi oli vielä valoisaa, sillä eihän meillä tietenkään ollut mukana taskulamppuakaan. Loppujen lopuksi pääsimme jatkamaan matkaa vain varttitunnin viivästyksellä. Joku pelti oli vääntynyt jarrulevyn päälle ja vinkui vasemmalle käännyttäessä, mutta pienemmällä nopeudella ja parin pulttitarkistuksen avulla ajelimme kotiin. Kuulimme sitten naapureilta, että  pultit on syytä tarkistaa silloin tällöin ja varsinkin renkaiden vaihdon jälkeen. Isännälläkin on yli 40 vuoden kokemus, mutta eipä ole tällaista ennen vastaan tullut.

Me selvisimme säikähdyksellä, mutta entä, jos rengas olisi irronnut jossain taajamassa? Jos se olisi vierinyt vaikka jonkun jalankulkijan tai pyöräilijän päälle? Tai jos tapahtumapaikalla vastaan olisi sattunut tulemaan vaikka rekka, joka olisi ehkä jarruttanut äkkiä liukkaalla tiellä? Tai jos isäntä ei olisi saanut autoa pysähtymään hallitusti? Jos kaikki olisikin tapahtunut mutkassa? Jos ja jos ja jos…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suojelusenkelit olivat kuitenkin valppaina ja pääsimme kaikki onnellisesti kotiin joulunodotukseen. Elämä on joskus niin ihmeellistä. Juuri kun edellisessä postauksessa kerron toiveistani, tapahtuu sitten tällaista. Kiitos enkeleille! Luulenpa että isä ja äitikin olivat pilven reunalla muiden mukana matkaamme turvaamassa.

Advertisement
Kategoria(t): Sekalaista Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Enkelit olivat valppaina

  1. tuksu sanoo:

    Kiitos Taivaan Enkeleiden, ettei käynyt sen pahemmin. Multa irtosi kerran myös rengas, tai se ei ihan omaan matkaansa lähtenyt, kun pelästyin sitä kaameeta ääntä ja toppasin. Joku ystävällinen automies sitten kiristeli renkaan paikoilleen. Hui!
    Mukavaa viikonjatkoo sinne
    tuksu

  2. sylvi ja Sulo sanoo:

    Enkelit olivat matkassanne.
    Kiitos siitä Taivaan Isälle.
    Olisi todella voinut käydä pahasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s