Vanhat kortit ja kirje joulupukille

Löysin siivoillessani nämä kaksi vanhaa korttia äidin jäämistöstä. Voi miten kauniita! Toinen on annettu mummolleni äitienpäivänä, varmaankin noin 50 vuotta sitten. Kun sen avasi, niin sisältä hypähti ruusukimppu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen on joulukortti, jota ei ole lähetetty kenellekään eikä toki lähetetäkään, vaan säilytetään aarteena muistojen laatikossa:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vieläköhän tällaisia kortteja valmistetaan? Lapset ainakin niistä pitävät. Muistelen, että seimiasetelmanakin meillä oli jouluisin vähän vastaavanlainen pahvinen talli, kolmiulotteinen joka tapauksessa.

Sitten löysin lapsen käsialaa: Olin 9-vuotiaana kirjoittanut kirjeen joulupukille. Tonttu oli kai unohtanut hakea sen pihasaunan ikkunalaudalta, sillä äidin keittiön penkillä olevassa muovikorissa se nyt odotti minua, oli odottanut hyvin pitkään. Miksi äiti oli säästänyt sitä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKun luin kirjoitelmaani, ajatukset siirtyivät tähän itsekeskeiseen ja ahneeseen nykyaikaan. Viimeviikkojen uutiset antavat valitettavasti sellaisen kuvan, että oma etu olisi kaikista tärkein. Eikö ennen ollut toisin? Eikö ennen ollut itsestään selvää, että yhteinen etu on tärkeä? Että huolta on kannettava myös toisista ihmisistä? Kuten täällä aiemmin kerroin, ennen mekin asuimme samassa talossa ja osin samassa taloudessa isovanhempieni ja isän siskon kanssa. Se oli kasvulle turvallinen ympäristö ja lapsi koki kuuluvansa yhteisöön. Silloin opittiin väkisinkin ajattelmaan myös toisten hyvinvointia, ei vain itseä. Iltarukoukseni päättyi aina samoihin sanoihin: ”Siunaa äitiä, isää, Inniä (siskon lempinimi), mummia, pappaa, Mairea (tätini) ja KAIKKIA ihmisiä. Amen.”

Joulupukille kirjoittaessani en ollut yksin minä, vaan koko lähipiiri, sillä me kaikki kuuluimme yhteen. Pieni alakoululainenkin sen tajusi.

”Kiltti Joulupukki! Minä, Inni, Äiti ja Isi olemme koittaneet olla kilttiä mutta en oikein varma siitä voi olla mutta toivoisin kuitenkin, että kiltti joulu-pukki toisi Innille sellaisen nuken joka Itkee ja sillä menee silmät kiinni. Kirjan, jossa on oikein Hauskoja lukuja ja kuvia ja semmoisen Apinan, jonka käsissä on semmoiset pyöreet niinkun helistimet. Ja minulle pieni nukke, sukset, 3 kirjaa ja pallo, Isille Aku-ankka, Karvalakki ja nenäliina ja villapaijan. Äijille Raamatun ja Nenäliinan ja Mummille patalapun + pannualusen, hatun.  Ja Mairelle Kirjoja ja suklaalevyn ja papalle lakki, saappaat, lapaset ja Tervanappiaski (Sisu-pastillit olivat papan herkkua tupakoinnin loputtua!) Paljon kiitoksia ViimeVuotisista lahjoista. Ja ei sitten muuta kun Hyvää Joulua T. Riitta, Iiris, äiti, Isi, Mummi, Maire ja pappa.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voi noita onnellisia lapsuusaikoja. Mutta mitä toivoisin nyt? En tavaroita, niitä on jo liikaakin. Toivoisin  läheisilleni terveyttä ja onnea. Toivoisin, että kaikki saisivat pitää työnsä ja että kaikkien elämä saisi jatkua turvallisesti tässä vapaassa maassa. Toivoisin, että isännän kanssa olisimme terveitä ja jaksaisimme asua täällä sukujuurilla vielä pitkään ja iloita Mikaelin varttumisesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta mihinkään näihin ei joulupukki pysty. Nämä toiveet on osoitettava ihan muualle.

Hyvää adventtiaikaa sinulle!

Mainokset
Kategoria(t): Koti, Surusydämellä Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Vanhat kortit ja kirje joulupukille

  1. Leila sanoo:

    Kaunis on toiveesi! Yhdyn siihen. ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s