Ihana puolukkapiirakka

Leena-ystävän luona saimme kahvipöydässä todella herkullista, erilaista puolukkapiirakkaa. Kiitos! Tytär toivoi ohjetta blogiin, joten kokeilkaapa muutkin tätä:

Puolukkapiirakka

  • 100 g voita
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 3/4 dl sokeria
  • ½ dl kermaa (laitoin maitoa)

Nypi voi ja kuivat aineet murumaiseksi. Lisää nopeasti kerma (käytän itse maitoa). Paista pohjaa pyöreässä piirakkavuoassa 200 asteessa noin 10 – 12 minuuttia.

Levitä täysin jäähtyneen piirakan päälle täyte sekoittamalla keskenään

  • 2 dl kermaa vaahdotettuna
  • 1 prk Creme Fraichea
  • 3/4 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria

Lisää pinnalle reilusti pakastepuolukoita ja niiden päälle hyytelö:

  • 2 dl kiehuvaa vettä
  • 1 dl hyytelösokeria

Kuvan piirakan tein gluteenittomaksi vaihtamalla jauhot Jytte-jauhoihin. Onnistui oikein hyvin niinkin. (Pohja voisi varmaan olla vaikka uunitonkin, siis Digestive-muruista ja voista sekoitettu.) Meillä on viikon sisällä herkuteltu jo kaksi kertaa  tämän täytekakkuun verrattavan leivonnaisen kera. Sopii vaikka joulupöytään, vaikka siitä ajasta en muuta halua näin lokakuussa puhuakaan. Mutta tulipahan mieleen 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Advertisements
Kategoria(t): Kokataan - gluteenitonta leivontaa, Kokataan - Makeat leivonnaiset Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Ihana puolukkapiirakka

  1. sylvi ja Sulo sanoo:

    Kylläpä maistuisi. Nami.

  2. Kapteeni sanoo:

    Kuulostaa herkulliselta! Pitääpä lähteä kauppaan, että saa illalla herkutella.

  3. Riitukka sanoo:

    Tämä on herkkua myös gluteenittomana ja vadelmista tehtynä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s