Vesivahinko

Sananakin jo kamala, nyt sitten tapahtumana tuttu meillekin: Muutama viikko sitten, jo ennen avointa puutarhapäivää, keittiön lattia alkoi litistä kävellessä! Kuin suolla. Ihan yhtäkkiä. Tiskipöydän alla kaapissa oleva metallinen jakotukki oli alkanut tihkuttaa, huomaamatta. Ties kuinka kauan. Kunnes sitten, eräänä sunnuntaiaamuna, poksahti kunnolla. Onneksi saimme putkimiehen hätiin. Mutta siitähän se show vasta alkoi: seuraavana päivänä vakuutusyhtiöön ja sitä rataa.

Lattiaa purettiin niin paljon kuin sillä hetkellä oli tarvis.

Tiskipöytä ja kaapisto poistettiin. Vesipiste häipyi, samoin tiskikone.

Nyt näyttää tältä, on näyttänyt jo pari viikkoa:

2000 wattia ja neljä lämmitintä säteilevät betoniin ja mittarissa on liki 30 astetta! Huh ja puh. Näillä eväillä vielä perjantaihin. Sitten lämmöt pois ja maanantaina tullaan tutkimaan kosteus, että onko sitä vai ei. Uusiksi menivät lattia sekä tiskikaappi, jonka vanhat ovet voidaan onneksi käyttää.

Nyt on tehnyt mieli olla jossain muualla. Ruuanlaitto on hankalaa ja varsinkin tiskaaminen. On kyläilty ja virkistetty alakuloisia mieliä. Häippästy toisinaan yöksi mökille…

…unohtamaan…

…eikä linnun mustikkakakkakaan haittaa…

…ei jaksa edes sitä siivota. Olkoon siinä, lattiassa. Ei mitään ikävää, ei nyt. Ollaan vaan, edes tämä ilta. Huomenna, kun palataan aamulla varhain, kotoa löytyy taas se kaikki kurja… ne kaikki ikävät asiat. Mutta tänä iltana on lupa unohtaa keittiö ja muutkin möröt, jotka salakavalasti hiippailevat aina illalla mieltä suruttamaan.

Lasillinen raparperimehua ja elokuisen illan viimeiset auringonsäteet. Kynttilälyhty pihlajakäkkyrässä, saunan ja järven suloinen yhdistelmä. Siinä kaikki ja jo vähän ylikin.