Pienet kanat ovat olleet jo viikon verran isojen joukossa. Minua jännitti melkoisesti päästää ne vanhojen rouvien ja Kallen seuraan, mutta kun ne jo kovasti lennähtelivät tipu-päiväkodissaan, tila alkoi tuntua liian ahtaalta. Poistin verkkoseinät, tässä tepastellaan äidin valvonnassa ensiaskeleita SUURESSA MAAILMASSA:
Aluksi toiset tulivat uteliaina tervehtimään ja hätistelivät herkkupalojen äärestä (nokkimisjärjestys!), mutta emo kyllä huolehti lapsosistaan ja ärhenteli tunkeilijoille. Tässä Pilkku-Lotta saa kyytiä yhteenotossa:
Kalle sen sijaan ei osaa käytöstapoja: Se tulee rohmuamaan herkkupalat pieniltä, ahmii niitä tukehtumisen rajamailla. Sanoinkin ajatuksissani Mikaelin kuullen, että en enää ensi kesänä halua kukkoa meille, Kallehan on vain lainassa ja kesähoidossa. Mikael kysyi huolissaan: ”Mummo, laitatko sinä kukon pois?” Sen jälkeen täytyi vähän pehmentää kantaa, aloin nimittäin pelätä, että kesärenki vetää vääriä johtopäätöksiä: Ellei käytös ole moitteetonta, meiltä saa lähdöt – ehkä hänkin?
Nyt, viikon harjoittelun jälkeen, touhut jo luistavat paremmin. Pienet seikkailevat kauas emon luota, mutta menevät kuitenkin lepäämään lähistölle, mieluiten siiven alle. Vaan kun sinne ei mahdu kuin korkeintaan kaksi…
Kun vien aamulla ensimmäisen kerran ruokaa, kaikki kuusi taaperoa juoksevat tarhan ovelle vastaan, hyppäävät jopa ulkopuolelle. Täytyy varoa, ettei tallaa kenenkään päälle! Sitten ne popsivat aamupalaa kädestä tai kädessä olevasta kupista. Niillä on nyt oma, matalasta ja harvasta verkosta tehty kierrelabyrintti, jonka keskelle panen niille kuuluvat erityisruuat. Isot eivät aukoista mahdu, pienet sujahtavat ruokailemaan hetkessä. Eikä Kallekaan mahda mitään! Se mulkoilee aidan takana ja varmaan kiroilee mielessään.
Näitä touhuja katselisin vaikka kuinka kauan!
Tämä suklaanruskea on kaikista kesyin ja rakkain minulle. Toivottavasti se on kana!
Ja tämä Pilkku-Lotan jälkeläinen taitaa olla kukko. Heltta päälaella on kasvanut ja pyrstö…
Kalle ja Siiri seurustelevat. Muiden mielestä Siiri-nuorikko on edelleen alinna rouvien nokkimisjärjestyksessä, mutta Kallen viereen Siiri uskaltautuu ruokajonossa.
Kalle polkee jo Siiriä ja pesään on alkanut ilmestyä tummanruskeita munia. Vertaapa väriä, toinen oikealla taaempana! (Tunnen muuten joistakin munista niiden tekijät, esimerkiksi edessä vasaemmalla on Saimin kiiltäväpintainen muna.)
Iltaisin pienet menevät emon kanssa vanhaan kanikoppiin lämpimään. Koskahan äiti neuvoo niille sisätilat ja orren? Isojen rutiiniin kuuluu illan hämärtyessä sukia höyhenet kuntoon – vaihtaa yöpuku päälle. Maijukka ja Pilkku-Lotta tekevät sen aina yhdessä, kannon päällä. Se on heidän etuoikeutettu paikkansa.
Saimi on niin kateellinen Allin poikasista, että yrittää aina vaan hautoa. Istuu tyhjässä pesässä ja rotkottaa hassulla haudontaäänellä. Nostan sen monta kertaa päivässä ulos ja selitän tilanteen: Ei enää tipusia! Mutta ei se usko. Kallekin yrittää sanoa, että ollaan taas kavereita, ala vaan nyt kiltisti munia, mutta Saimi pörhistää itsensä XXL-kokoon ja rääkäisee kukon lähentelyille. Kuinkahan kauan tässä meneekään? Saimi-parka.
Mutta pienet kasvavat kauraryynien ja poikasleivän avulla terhakasti. Montakohan kanaa tässä istuu? Vai onko siinä vain emo ja kukkoja…
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Että noi kanat on sitten hauskoja seurattavia! Kaipa tässä pikkuhiljaa alkaa itsekin oppimaan, mitä kotkotukset ja pörhistelyt tarkoittavat:) Kanoja olen ennenkin hoitanut, kanaloissa, mutta silloin ne olivat vain tuotantoeläimiä, eikä niiden sielunelämä mitenkään kiinnostanut. Nyt on ihan eri juttu.
Ne ovat tosiaan persoonia. Mukavaa, että väri on jotain muuta kuin valkoinen, että ne siltäkin osin on helppo tunnistaa!
Ihana tarina taas! Kiitos sinulle, kun jaksat meille ”kanattomille” välittää tuota ihanaa elämää!
Olen itsekin huomannut, kuinka tarkasti nuo pienet lastenlapset huomaavat, jos mummi sanoo jotain ”liian paksua”… heillä on herkät korvat! Ja vahva luottamus meikäläisiin…
tuksu
Mummona sitä ollaankin kaksinkertaisesti viisastuneita!
Usein ajtallaan isännän kanssa, että tämä vaihe elämässä on mahtavaa!
Onpa sinulla kauniit tiput! Kanalahaaveisiin tulee uutta intoa, kun näitä juttuja lukee.
Tuo tipuyllätys on koko ajan tuntunut kuin lahjan avaamiselta! Yllätystä täynnä… ja ihanaa yllätystä. Ne ovat todella kauniita. Väri vaihtuu sulkien kasvun myötä!
Huomenta ! Aivan mahtavaa lukea näitä kanajuttuja, olet jo oikea käytännön kananhoitotieteiden dosentti. Onneksi asumme taajamassa, se hieman estää omia kokeiluhalujani. Rautakaupassa oli jo myynnissä citykanoille omia koppeja,,,,,
T Sinikka
Huomenta itsellesi! Ei muuta kuin kanakopin ostoon vaan, niin saat kanankakkaa sivutuotteena!
On todella ihania poikasia.
Meidän naapurilla on kanoja ja kananpoikasia.
Meilläkin oli kun omat lapset olivat pieniä.
Nytkin ottaisin mutta kun matkustamme niin kuka hoitaisi niitä.
Ihana seurata sinun kanafarmia.
On se tosiaan niin, että matkustelua kanat haittaavat.. Eläimistä on huolehdittava, jos ei itse ole paikalla, niin sitten jonkun muun! Onneksi meillä on hyvät naapurit, joilta saa tarvittaessa apua.