Suuri tipupäivä

Toissapäivänä kuului munista nakutusta ja eilen oli pikkutipujen syntymäpäivä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sen kunniaksi vein terapiatuoleille alustat ja pöydälle liinan…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

…oikean kanaliinan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tähän mennessä on kuoriutunut kuusi pikkuista, osa tummia ja osa vaaleita. Siirsimme emon pesineen ja poikasineen uuteen paikkaan – rauhaan kukolta ja muilta ylimääräisiltä häiriöiltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toistaiseksi uusi häkki on navetassa. Se saa olla siellä muutaman päivän, kunnes selviää, montako munaa kuoriutuu ja koska niiden hautominen loppuu. Yhdestä munasta vielä olen kuulevinani nakutusta. Kun poikaset ovat hiukan vahvistuneet, koko häkkihökötys pääsee ulkotarhaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kananpojan katsojia on ollut pitkälti toistakymmentä. Hauska sattuma oli se, että Ruotsinkylästä asti tuli äitini veli pikku-pikku-pikkuserkkuni kyydissä meillekin pistäytymään, joten kaukaa olivat nämäkin vieraat. Myös Jyväskylästä tuli yllätysvieraita – lämpimät terveiset teille kaikille!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että loma voisi alkaa. Olen tosiaan jännittänyt poikasten puolesta mutta nyt saa huokaista: Ihanaa! Kaikki sujui hyvin ja saimme pieniä piristyspillereitä kesäiseen elämäämme. Mikaelin ja muidenkin iloksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Advertisement
Kategoria(t): Kanala Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

16 vastausta artikkeliin: Suuri tipupäivä

  1. Voi, kun ovat suloisia! Kiva seurailla niiden kasvua:)

    • En muistanutkaan, miten hurjan pieniä ne ovat aluksi. Ja miten hauskasti eri värejä! Yksi on suklaanruskea, osa mustia, yksi harmahtava ja kaksi keltaista. Ihan kuin lahjapakettia avaisi – samalta tuntuu niiden kasvun seuraaminen!

  2. Lissu sanoo:

    Sain olla mukana ’synnytyssalissa’ kahden ihmeen aikaan. Piip, piip! Tänään olivat jo ihan isoja ilon ja terapian tuojia. Mukavaa juhannusta vaan koko laajennetulle talonväelle.

  3. Riitukka sanoo:

    Siis niin ihania ja niiiin mukavaa seurata tipujen elämää! Kiitos hyvästä blogista!

  4. sari sanoo:

    Voi kuinka suloisia ovat. Olisitko uskonut keväällä kun kanat kotiutuivat kanalaasi , millainen kesä on tulossa ? Suloista suven juhlaa sinne teille !

    • Enpä, Sari olisi tosiaan arvannut tätä iloista perheyllätystä. Kanaterapia on upea juttu, mutta tiputerapia on todellista hienosäätöä! Hyvää juhannusta sinnekin, poikkea tiputerapiaan!

  5. Nettimartta sanoo:

    Voi mahoton kuinka söpösiä! Kiitos, näistä kuvista, tuli hyvä mieli.

  6. sylvi ja Sulo sanoo:

    Voi kun suloisia pieniä tipuja.
    Oikein hyvää keskikesänjuhlaa teille sinne ihanan luonnon keskelle!

  7. sini sanoo:

    Moikka Riitta !

    Onneksi olkoon ”tipumummolle ” Silittele pienokaisia puolestani !
    T Sini

  8. Hilu sanoo:

    Voi miten ihanan suloisia otuksia:-)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s