Sadetta ja särkyneitä sydämiä

Tänään oli taas tunteikas päivä: isän syntymäpäivä. Päivä, jolloin ennen vein hänelle kukkapenkistä taittamiani särkyneitä sydämiä, hänen lempikukkiaan. Aamupäivällä kävimme hautausmaalla sateessa, siinä toivotussa, kauan odotetussa sateessa, isää muistelemassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAIllalla oli Keuruun vanhassa kirkossa Matkavirsiä-konsertti. Baritoni Esa Ruuttunen puhdassointisen sellotrion kanssa valloitti hämärän, miltei pimeän kirkon jokaisen lattianraonkin. Hänen mahtava, upea, veret seisauttava äänensä sai aikaan melkoisen myllerryksen omassa mielessänikin. Viimeksi olin tuossa kirkossa tyttären häissä, kauniissa kesäsäässä. Nyt katselin kädet kohmeessa, koleassa hämärässä mutta mahtavan musiikin keskellä, katossa olevaa paholaisen kuvaa ja maalausta viimeisestä tuomiosta. Isän syntymäpäivä, haudan veteraanitunnus, särkyneet sydämet, tytär hääpuvussaan  – kaikki ne sekoittuivat ajatuksissani kaaokseksi. Sumussa seurasin, kuinka yksi asia kietoutui toiseen, toinen kolmanteen…miksi kirkon katossa on sarvipäinen piru vaanimassa?

Elämän ladut – ne tehdään itse. Toisen tekemää latua olisi helppo hiihdellä, mutta kunkin on tehtävä omat latunsa, niin se vain on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On ikävä isää! Hän oli niin ymmärtäväinen. Olisi kysyttävää, paljonkin. Ja kertoisin Mikaelista, olisin ylpeä ensimmäisestä lapsenlapsestani. Miksi isä ei ehtinyt nähdä Mikaelia?

Isä istui äsken kirkon penkillä, siinä vieressäni. Tunsin sen. Se lämmitti.

Heliotrooppi

Heliotrooppi

Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta kaikui kauniimmin kuin ikinä. Ja lopuksi vielä iltavirsi:

”Viimeisen laulun vielä laulan ennen kuin matkaa jatketaan. Viimeinen huuto vasten yötä: Käy Herra meitä siunaamaan!”

Mitä muuta voisin tälle elämän matkalle pyytää kuin juuri tätä: siunausta. Meille kaikille. Ja Teille kaikille.

Mainokset
Kategoria(t): Surusydämellä Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Sadetta ja särkyneitä sydämiä

  1. Anneli Luoma sanoo:

    Voi miten kauniisti kirjoitit isästäsi ja konsertista. Näinhän se on, jokainen tekee latunsa itse.
    Minun veljentyttöni ravisteli minut hereille ja näytti minulle sen oikean ladun joka minun pitää
    tehdä.
    Anneli

    • Meille on varmaan tarkoitettu kullekin oma ladun näyttäjämme, kunhan vaan otamme avun vastaan. Se ei aina ole niin helppoa ja yksinkertaista – joku ei tunnista omaa enkeliään koskaan.

      • Ani sanoo:

        Vesissä silmin luin tuntemuksiasi kirkossa. Mieleni on nykyisin saman suuntainen aina kirkossa. Vajaat 2 vuotta sitten saatoin vain 7-kymppisen äitini haudan lepoon. Nyt on tullut mieleen pallon kysymyksiä. ”Jossain kaukana soi laulu hiljainen sanaton. Vain sydän sen kuulla voi, niin lähellä enkelit on.”

      • Kirkko tuo tosiaan tuntemuksia, menneitä ja tuoreita. Kun vanhemmat ovat lähteneet, tulee väistämättä eteen tietous siitä, että seuraava sukupolvi astuu nyt viimeiseen vaiheeseensa. Sinä menetit äisisi liian varhain, kysymyksiä jäi varmaan paljon. Kaivataan yhdessä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s