Huh, että säikähdin toissapäivänä, kun menin kanalaan aamusella: Siniposki-Alli oli pihalla kylpemässä ja munat viileinä pesässä. Näinkö siinä nyt kävikin! Alli siisti itseään, verrytteli, venytteli. Pöyhi jokaisen silkkisen sulkansa rauhallisesti oikeaan järjestykseen, kävi kukon juttusilla ja suukotteli (nokatteli) Kallea. Ei minkään valtakunnan kiirettä sisälle! Jyviäkin piti syödä, ja ruohoa… Suorastaan kuulin sen ajatukset: ”Pitäisikö tästä muka lähteä, en kyllä viitsisi. Voi harmi, olisi paljon mukavampi olla ulkona. Nokkaisen kuitenkin vielä tuon ruohotupsun – ja tuon. Tulikin alettua mokoma hautomishomma.” Näin se rotkotti kukkomaisella äänellä, (joka kyllä viittasi hautomiseen), mutta itseäni alkoi surettaa. Seurasin vielä hetken tilannetta ja lähdin sitten sisälle isännälle kertomaan: Ei saatu tipuja, ei! Alli on kuin onkin toisella mantereella asuneen kaimansa veroinen, joka kuusikymppisenä Suomessa käydessään ihmetteli, voiko jäätelö tosiaan sulaa, jos sitä säilyttää paketissa sängyn alla…
Mutta kun tunnin kuluttua palasin takaisin, Alli oli pesässä. Vaan menikö aikaa liikaa? Jäähtyivätkö munat? Peukut pystyyn ja cheerleader-kannustushuuto kera viuhkojen:
Alli-kulta, toivon sulta: Ethän jätä työtäs tätä, vaan HOIDA HOMMA KOTIIN!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
🙂 Toivotaan, ettei Alli-rouva kuuluu ns. uusavuttomiin…vaan tekee homman loppuun saakka 🙂
Mukavaa viikonalkua sinne!
tuksu
Juuri niin, Tuksu! Jännitystä riittää!
Teidän kanalassahan sitten riittää jä’nnitystä nyt. Toivottavasti hautominen onnistuu:)
Juu juu, ihan kuin olisin lapsi ja odottaisin joulua!