Eno-Kallea muistellen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin pari viikkoa sitten mielenkiintoisessa levynjulkistamiskonsertissa. Keuulaiset juuret omaava Riitta Reijonen on muutama vuosi sitten koonnut ja nuotintanut keuruulaista pelimanniperinnettä kirjaseksi. Kirjassa esitellään usean soittajan kappaleita, joista yhden on säveltänyt oman mummoni eno, Könttärin Kalle, joka oli myös kansansoittaja ja kierteli Suomea ja Keuruuta soitellen häissä ja muualla kaksirivistään. Iloiseksi ilta muuttui heti, kun Kalle astui tupaan haitarinsa kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muistan itsekin kuunnelleeni Kallen hanuria. Olin silloin muutaman vuoden ikäinen ja istuin tuvan kattohirteen kiinnitetyssä narukeinussa. Lauloin Kallelle Lapin äidin kehtolaulua ja Kalle kehui minua. Mukava muisto! Kirjassa on useampikin kappale, joita Kalle on soittanut. Nyt sain kuulla niitä ja monia muita konsertissa, jossa julkistettiin uusi levy ”Kotikylälle”. Sekin tehty keuruulaisin voimin. Hienoa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuntuu ihmeelliseltä, että eno-Kalle nyt yhtäkkiä, liki 60 vuotta kuolemansa jälkeen, putkahti julkisuuteen. Hänen soittamiaan kappaleita tai sävellyksiä on nuotinnettu, mutta hänestä on kertomus myös upouudessa kirjassa ”Veteraaniväen tarinoita”. Kansalaisopistossa on kokoontunut jo monen vuoden ajan veteraanipiiri, jonka muisteloita on nauhoitettu ja kirjoitettu talteen. Osasta näistä Orvokki Vääriskoski on koonnut kirjan, joka sekin julkistettiin maaliskuun vaihteessa. Siinä on monta juttua menneen ajan Keuruusta ja keuruulaisista. Kun siihen pyydettiin Kallen tarinaa, kirjoitin sen mielihyvin tätini Mairen kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kalle jos kuka oli värikäs persoona. Hän hauskuutti ihmisiä soitollaan, lähti välillä omille retkilleen rahansa tuhlaamaan ja palasi jälleen katuvaisena kotipuoleen. Kunnes tie taas  kutsui kulkijaa.

Kirjassa Kallesta on monta tarinaa, joista tässä yksi:

Koska hänellä oli jo kaksi lasta Kalle Könttäri009erään tyttären kanssa, naisen veljet päättivät, että olisi aika mennä naimisiin. Oli talvi ja kuulutuksetkin otettiin. Sulhanen haettiin häätaloon -varmuuden vuoksi miehen  kengät piilotettiin, ettei hän pääsisi livistämään. Kalle näyttikin alistuvan kohtaloonsa ja lupasi jopa auttaa tulevia sukulaisiaan hääjärjestelyissä hakemalla naapurista maitoa. Hänelle annettiin kengät ja sukset ja niin Kalle lähti. Seuraukset onkin helppo arvata: Tyhjä maitokannu löydettiin navetan porstuasta ja Kalle myöhemmin Keuruulta, jonne hän oli tullut junalla hiihdettyään suorinta tietä asemalle metsän halki. Loppuun asti hän säilyikin poikamiehenä. Kun hän kuolinvuoteellaan mietti elämäänsä, oli hän kuulemma sanonut: Jos saisin uuden tilaisuuden, niin ehkä osaisin silloin elää paremmin…

Mitä olisi historia ilman näitä värikkäitä henkilöitä ja heidän tarinoitaan. Lämpimät kiitokset teille, jotka niitä olette keränneet ja jälkipolville tallentaneet.

Advertisements
Kategoria(t): Sekalaista Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Eno-Kallea muistellen

  1. Riitta Reijonen sanoo:

    Ilahduin suunnattomasti, kun silmiini sattui Eno-Kallea muistellen teksti. Olen iloinen, että musiikkimme on tavoittanut keuruulaisten kansansoittajien jälkipolvia. Kyselin keväällä monelta taholta edestäotettua valokuvaa Kotikylälle – levynjulkaisukonsertista ja tässä se nyt sitten oli! Mukava kuvamuisto minulle. Meidän molempien juuret on tukevasti Keuruun maaperässä.
    Siitä ammentaen ja kiittäen : Riitta Reijonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s