Aira-mummon joulusilli

Lapsuuskodissani on aina valmistettu silliä joulupöytään, usein myös muulloinkin. Tänään jatkoin jälleen perinnettä ja ajattelin jakaa ohjeen, jos vaikka jotakuta kiinnostaisi.

Joulusilli Aira-mummon tapaan

  • 2-3 kevytsuolattua, kokonaista silliä tai neljä valmista sillifilettä
  • punasipuli
  • 2 porkkanaa
  • 15 kokonaista valkopippuria
  • 10 kokonaista maustepippuria
  • 4 laakerinlehteä
  • 1½ dl vettä
  • 5 rkl väkiviinaetikkaa
  • 5 rkl sokeria

Keitä ensin liemi vedestä, etikasta ja sokerista.  Viipaloi kuoritut porkkanat ja punasipuli, lisää ne jäähdytettyyn liemeen muiden mausteiden kanssa. Perkaa ja viipaloi kokonaiset, hetken aikaa liotetut sillit. Jos käytät valmiita fileitä, ne tarvitsee vain leikata saksilla sentin siivuiksi. Kaada kylmä mausteliemi sillien päälle, sekoittele. Anna maun tekeentyä ainakin seuraavaan päivään ja popsi leivän päällä tai tarjoa lasipurkista ruuan lisäkkeenä. Eipä ole ruotoja!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joulusilli

Kevytsuolattuja sillejä ei kai tarvitsisi liottaa, mutta olen kuitenkin miedontanut suolaisuutta parin tunnin kylmällä kylvyllä. Nämä ovat niin herkullisia, että itse keitän etikkalientä aina suuremman määrän ja säilytän ilman mausteita pullossa, jääkaapissa. Sitten onkin nopea valmistaa uutta silliä, kun mieli tekee! Muutoin valimis tuote säilyy ehkä parisen viikkoa, meillä se kyllä on syöty aina sitä ennen!

Advertisement
Kategoria(t): Kokataan - Lisäkkeet, salaatit Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s