Tasan vuosi sitten kirjoitin tällä tavalla. Mietin silloin, mitä mahtaa pitää sisällään 
mummoni vanha sanonta: ”Vuos´ vanhan vanhentaa, kaks´ lapsen kasvattaa”. Millainen olisi vuoden kuluttua kaksivuotiaaksi varttunut Mikael ja mitä kuuluisi vanhalle äidilleni? Entä Katti Kononen?
Viereinen kuva on otettu lokakuun alussa 2011. Aira-mummo ja Mikael ulkoilivat puutarhassa ja vanhus nautti pienen ystävän seurasta. Mikael otti ensi askeleitaan, mutta turvautui vaikeassa maastossa nelivetoon.
Keväällä alkanut mummon alamäki päättyi 18.10. Kuvan syksyisenä, kauniina päivänä hän oli vielä täysin voimissaan. En olisi uskonut vuosi sitten kirjoittaessani, miten konkreettiseksi sanonta vanhan vanhenemisesta minulle myöhemmin tulisi. Tähän vuoteen on sisältynyt monia surun päiviä.
Kaks´ lapsen kasvattaa, sekin piti paikkansa. Mikael on nyt kaksi ja voi, millainen mestari hän onkaan! Taitava monessa asiassa. Tietää, mikä on kiellettyä ja toimii sen mukaisesti. Kaikki esteet, portit ja ovien sulkijat on voitu jo poistaa. Mikaelkin huomasi vintin portaikon: ”Ei ole enää porttia!” Siellä hän istuukin usein, alarapulla, ”puhattiaan” soittamassa.
Mikaelin kanssa voi huoletta lähteä myös kauppaan tai vaikka ravintolaan.
(17-vuotiaan Katti Konosen päivät päättyivät kesällä, mutta tilalle saapui onneksi tyttären Jamppa-kissa, joka on hyvin kotiutunut ja josta me kaikki kovasti pidämme.)
Koska Mikael on erittäin kohtelias ja käyttäytyy ihailtavan kauniisti, sai kissakin tästä osansa : ”Huomenta, Jamppa-kissa! Mitä kuuluu Jamppa-kissa?” Tai ”Pois alta, Jamppa-kissa, Mikael ajaa nyt tästä pyörällä!” Eilen hän kävi kutsumassa perhettä syömään: ”Syömään! Tulkaa syömään, mummon hyvää ruokaa!” Ja hetken kuluttua, kun viimeisetkin lohikeiton liemet on reippaasti lusikoitu muumilautaselta muumimamman ja hänen käsilaukkunsa päältä: ”Kiitos paljon!”
Kaksi vuotta on siis kasvattanut pienestä hyrskynmyrskystä fiksun vesselin. Kiitosket äidille ja isälle, te olette tehneet melkoisen urakan, jonka hedelmistä saatte nyt nauttia. Kuten me isovanhemmatkin. Tästä on hyvä jatkaa. Kohti joulua, valoa, joulun valoa ja tulevia vuosia.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Kukas Mikaelin äidin ja isän on kasvattanut? Kyllä ne omput tippuu omien puiden juurille. Muuten, nyt blogisi mainostaa Hyundai -autoa. Ihanko totta?
Reetta selvitti asiaa ja se on niin, että Word Press panee satunnaisesti mainoksia kommenttiosioon, voivat kuulemma pitää näin blogin maksuttomana. Katselin vähän ja estäminen maksaisi jonkin verran, että täytyy vissiin tyytyä tähän mitä on. Ei sinne kuitenkaan mitään kamalaa ilmeisesti pääse tulemaan, kun on ikäänkuin firman kautta…
Kuinka kaunis onkaan tuo kuva ylhäällä!!! Niin paljon kertova, symbolinen.
Näin se elämä menee…Sinulla on ollut siellä vähän samanlainen kissa, kuin meillä oli Eemeli, joka kuoli kolmisen vuotta sitten, 17 hänkin.
Eteenpäin on mentävä. Ikävä on pikku Malenaa minullakin. Menemme toisen poikani kanssa heitä katsomaan Ouluun joulupäivänä. Oli tyttö eilen juuri laittanut kenkiä jalkaan ja ilmoittanut, että lähtee Leila-mummulle. Mielessä hänelläkin.
Ollaan onnellisia näistä kasvunihmeistä! Ja eteenpäin menemisestä.
Lapsenlapset ovat ihan parasta elämässä. Koko ajan on hienoinen ikävä Mikaelia…niin kuin sinullakin Malenaa. Ja pienet tykkäävät olla mummoloissa. Isäntäkin aina muistelee, että hän ei paljoa lapsia työkiireiden vuoksi aikoinaan nähnyt tai ainakaan touhuillut heidän kanssaan. Nyt otetaan sekin takaisin, aina kun vaan voidaan!
Hieno mies, tuo Mikael! Ei se omena kauas puusta putoa. Blogissani on sinulle tunnustus.
Kiitos, Konnadonna.