Sain äitienpäiväksi tyttäreltä valkoisen orkidean. Se kukki silloin pitkään ja kehnosta hoidosta huolimatta alkoi yllättäen jopa työntää uusia nuppuja, muutama viikko sitten. Nyt ensimmäinen kukka on avautunut. Olen kukinnasta todella iloinen, mutta muutenkin…
…Sillä on minulle merkitystä.
Siinä on merkitystä, että ensimmäinen kukka avautui juuri 17.11. Äidin siunauspäivänä. Se on se merkki minulle. Lahja tyttäreltä äidille, lahja äidiltä tyttärelle. Kuiskaus rajan takaa: ”Olen päässyt kotiin. Valkeuteen. Nyt olen vapaa ja onnellinen. Isä oli vastassa. Oli odottanut jo kolme vuotta, vaikka ajalla ei enää olekaan mitään väliä. Täällä ovat vanhempani, siskoni, monet ystäväni. Meillä, lähteneillä, on kaikki hyvin. Täältä katselemme teidän aherrustanne ja lähetämme siunaavia säteitä luoksenne. Täältä seuraamme Mikaelin kasvua, täältä suojaamme loppumatkaanne enkeleinä. Rakkaudella.”
Kirjasta ”Aika lohdutukselle”:
”Pienet hassut asiat. Niiden kautta muistan, kuinka lähellä olit.”
Sammaloitunut kiviaita. Sadepisarat kuin sumua. Vai olivatko ne kyyneleitä?
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Kaunista – ja samalla surullista. Voimia.
Kiitos, Lissu.