Mikaelin kauluri

Isänpäivää on juhlittu koko perheen voimin. Multimotellin lounas oli TODELLA herkullinen! Kotona tehtiin kuitenkin lisäkakku, ihan vaan sitä varten, että Mikael saisi sen koristella. Nam!

Kun kyselin tyttäreltä, tarvitseeko Mikael lisää villasukkia, minulle esitettiin toivomus kaulurista. Etsiskelin netistä ohjeita ja päädyin tälle sivulle. Lanka ei ollut tuota merkkiä, vaan PalaRannasta ostettua Sirdar Snuggly -lankaa, jossa on 80 % bambua ja 20 % villaa. Ihanan liukasta ja pehmeää. Puikot olivat 2 ½ pyöröpuikot, aluksi 40-senttiset ja myöhemmin 60-senttiset. Silmukoita oli ensin 80 (2 n 2 o), olkapäille tulevassa osassa vähensin kolmelle jaolliseksi, eli 78. Mukavaa puuhaa!

Jännityksellä odotin isänpäivävieraita – olisiko kauluri sopiva… Miltäpäs näytti?

Illalla, saunan jälkeen, Mikael katseli ulos pimeyteen. Mikä kurkkii kesäkeittiön portailla? Valoporo! Siitä on puhuttu usein, kun on muisteltu sen kesälomakautta aitassa. Nyt se haettiin taas toimeensa – valaisemaan pihan pimeyttä. Pienen, rakkaan pojan iloksi.

Mikael sanoi monta, monta kertaa päivän aikana:” Onnea isille! Onnea papalle! Onnea äidille! Onnea mummille! Onnea Janne-enolle!”  Onnea minunkin puolestani kaikille isille juuri tänä päivänä. Ja kyllä me muutkin sitä onnea tosiaan tarvitsemme!

Advertisements
Kategoria(t): Käsityöt, Pikkuväen kanssa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s