Omenaviikon satoa, osa 2. Omenahyve ja vaniljakastike

Mitä hyvää omenista tuoremehun ja hillojen lisäksi? No ainakin omenahyvettä ja itse tehtyä vaniljakastiketta.  Jo monta kertaa tänä syksynä! Vaikkapa näin:

Omenahyve

  • kotimaisia omenoita
  • kaurahiutaleita
  • sokeria, kanelia, hiukan kookoshiutaleita
  • voita

Lohko omenat kuorineen voideltuun vuokaan. Ripottele päälle sokeria. Sulata voi isossa kulhossa mikrossa ja sekoita joukkoon sokeria, hiukan kookoshiutaleita ja kanelia sekä kaurahiutaleita niin paljon, että seos on kuitenkin vielä kosteaa. Levitä omenalohkojen päälle ja paista 200 asteessa, kunnes omenat ovat pehmenneet. Peitä vuoka kannella, jos alkaa liikaa tummua.

Vaniljakastikkeen teen jo edellisenä päivänä, että se ehtii kunnolla jäähtyä. Ohje on  vuosikymmenien ajan  ollut tämä vanhanaikainen:

Vaniljakastike

  • 4 dl maitoa
  • 1 muna
  • 1 rkl sokeria
  • ½ rkl perunajauhoja
  • ½ rkl vaniljasokeria

Vatkaa teflonkattilassa maito ja muna, sokeri ja perunajauhot sekaisin. Anna kiehahtaa, sekoita koko ajan. Vaniljasokeri lisätään vasta hieman jäähtyneeseen seokseen.

Toisinaan kyllä käytän kaupan valmista vaniljakastiketta, mutta omenahyveen kanssa meillä tarjotaan aina paksua, itse tehtyä herkkua. Ja sitä tarvitaan paljon. Yksi annos ei riitä mihinkään!

Ole hyvä, tässä maistiaiset kuningatarhillon kera. Mmmmmm….

Advertisement
Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s