Kanalan kuulumisia, 6. Ruokailuja

Tässä taas juttua siitä, mitä kolmelle kanallemme kuuluu. Paljon onkin edistytty! Ne osaavat kulkea portaita mennen tullen ja suorastaan nauttivat tästä uudesta taidosta. Kun menen ruokakupin kanssa lähimaille, ne aluksi kipittävät tarhan ovelle vastaan, mutta jos menenkin ensin käymään sisällä kanalassa, ne kipittävät kilpaa portaitaan takaisin, luokseni sisälle. Suloista!

Ne ovat kesyyntyneet niin paljon, että tulevat jo syömään kupista, vaikka pitäisin siitä kiinni. Kädestä ei kukaan vielä uskalla herkkupalaa nokkasta.

Mitä sitten annan niille ruuaksi? Ensinnäkin kauroja, joita ostimme naapuritilalta. Tuoretta ruohoa ne nokkivat pihatarhasta, mutta ellei niin olisi, sitä pitäisi käydä niille muualta repimässä. Salaatin- ja kaalinjämät ajavat samaa asiaa. Kalkin saannin varmistamiseksi niillä on aina myös (omien, kuivattujen ja murskattujen munankuorien lisäksi) simpukankuorirouhetta, mitä voi ostaa maatalouskaupasta. Munitusrehuakin on aina tarjolla, sitäkin saa maatalousmyymälästä. Karkeaa suolaa on pienessä kupissa, mutta ne eivät ole siihen juuri koskeneet: ilmeisesti saavat tarvitsemansa suolan ruuantähteistä ja rehusta. Kyllähän se itse tietää tarpeensa!

Munitusrehua

Joka päivä on kotkottajille kuitenkin kohokohtana se hetki, kun vien niille kupissa jotakin ekstra-herkkua: kuivahtamaan päässeitä, liotettuja leivänpaloja,  aamupuuron loppuja, kakun murusia tai mitä tahansa keittiötuotetta. Välillä kippaan liotusnesteeksi veden sijasta piimää tai maitoa. Kaikki kelpaa ja kaikesta saa tarjoilija pisteet ja iloisen mielen!

Eilen itselleni kohokohdaksi muodostui se, että kaikki olivatkin ulkona vesisateesta huolimatta. Nimittäin kesäkatoksessaan! Eivät ne tähän mennessä ole tajunneet, että siellä säilyy kuivana. Nyt ovat kananaivot saaneet uusia pieniä, harmaita soluja nähtävästi lisää.

Harmillista on yhä se, että jos illalla ei vie estettä munintapesään, menevät ne edelleen sinne nukkumaan, kaikki kolme. Likaavat samalla pohjapehkun ja seuraavana päivänä munittavat  munat! Aamulla ennen kahdeksaa on siirrettävä este pois, että pesä vapautuu munimiseen. Huonosti niitä kyllä tulee, taitavat kasvattaa uusia sulkia.  Kuten kuvasta näkyy, varautumiseni munasaaliiseen on ollut aika tavalla ylimitoitettua…

Vaikka munia ei odotetusti tulekaan, on suuri ilo käydä niitä Mikaelinkin kanssa keräämässä. Ja se itse tehty jäätelö, se se vasta herkkua on. Tässä alakuvassa ei ole sitä mitä rasian kyljessä lukee vaan jotain ihan muuta ihanuutta. Vanha jätskikone on hurissut monta kertaa tänä kesänä!

Mainokset
Kategoria(t): Kanala Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Kanalan kuulumisia, 6. Ruokailuja

  1. Millan sanoo:

    Kuvasta näkee, miten tipuset ovat kesän aikana vahvistuneet ja löytäneet elämänilon. Nokitut kohdat höyhenpeitteessäkin näyttävät parantuneen 🙂 Meillä oli 15 vuotta maatiaiskanoja, semmoisia muun värisiä kuin valkoisia. Ne olivat terveitä, pitkäikäisiä ja pärjäsivät hyvin kanalassa, jossa oli vain lämölamput talvella lämmittämässä. Viimeisin kuoli viime talvena. Kyllä noihin kiintyy. Nyt on ikävä.

    • Millan, mielenkiintoista! Vain lämpölamput? Täytyypä harkita jatkoa uudestaan. Nämä me kyllä lopetamme lokakuussa viimeistään, ensi keväänä sitten ”oikeita” kanoja. Varmaankin maatiaiskanoja, jos munivia löytyy. Ne olisi tarkoitus pitää monta vuotta, pääsevät ehkä naapuriin talveksi. Tai sitten ne lämpölamput…

  2. Minna sanoo:

    Löysin lukijaksesi Liisan blogin kautta jo aiemmin keväästä. Luin myös perheelleni kanoistanne ja nyt ne jo kyselee, että mitä kanoille kuuluu nykyään. 🙂

    Kirjoitat hyvin ja tuntuu, että jopa minä olen kiintynyt teidän kanoihinne! Ihan vallan säikähdin, että aiotte viedä ne lopetukseen ihan kohta, HUI! (Älä vain ota tosissasi tuota kommenttia lopetuksesta, että olisin intomielinen eläinystävä. Niinhän nille olisi käynyt joka tapauksessa ilman teitä, mutta ne on niin hellyyttäviä kananaivoja kirjoituksesi perusteella…)
    Kanat ovat ihan selvästi pulskistuneet ja voivat hyvin.

    Se näistä jää opetukseksi, että vanhakin kana voi oppia uusia asioita. Pitää laittaa asia korvan taa. 😉

    • Hauska tutustua, Minna ja kiitos kommentistasi. Se on ihan totta, että vaikealta tuntuu päätös kanojen lopetuksesta. Kuitenkin, kun ajattelen, että uudet sitten osaavatkin nukkua orrella ihan luonnostaan ja pesä jää munintakäyttöön ja että niitä jatkossa ehkä voidaan pitää monta vuotta, niin en ole loputtoman surullinen näiden lähdöstä. Niiden elämä meillä on joka tapauksessa ollut paratiisimaista, uskoisin!

  3. aino heikkilä sanoo:

    Meillä äiti aina varoitti, ettei kanoille tai sioille saa antaa liian suolaista ruokaa, siis ruuanloppuja.
    Siitä suolaisesta sianlihan uunissa paistosta jäi oikein suolaista lientä. Tarkoitti kyllä lähinnä sitä ja koko talven suolassa olleiden suolakalojen loppuja.
    Lehmä, lammas ja hevonen kuulema osaa säätää suolansaantinsa.

    Siksi luin moneen kertaan tuon suolakupin kanoille. Näköjään nekin osaa säätää suolansaantinsa.

    • Minulle tosiaan neuvottiin silloin, kun toistakymmentä vuotta sitten kukon niskahöyhenet jatkuvasti syötiin, että suolasta on puutetta. Auttoi silloin välittömästi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s