Äitini on edelleen Keuruun sairaalassa. Tila on vakaantunut, mutta kävely tai syönti eivät onnistu. Tulehdukset antoivat vauhtia Alzheimerille, häntä ei uskoisi samaksi ihmiseksi kuin viisi viikkoa sitten. Surullista. Meille on siis yhtäkkiä tullut omaa aikaa, jopa niin, että olemme olleet toisinaan mökillä yötä. Akkuja lataamassa, kuten aina sanomme. Pienessä tilassa, vaatimattomissa olosuhteissa, tulee yhdeksi luonnon kanssa.
Vesi on laskenut jonkin verran ja kivipenkkikin on tullut esiin. Ympäristö on edelleen liian märkää istumiseen.
Kivipenkin naapurina on vanha pata, jonka pohja on aikojen saatossa haljennut. Hyvä niin.
Yllättäen niemen takaa putkahti pitkä kirkkovene. Harjoittelivat varmaankin yhteissoutua johonkin tapahtumaan. Lujaa tuo vene viilettikin, menomatkalla en ehtinyt edes kameraa viritellä!
Sängyssä maatessani näen pienestä ikkunasta kauniit, jäkäläiset kalliot. Etsin ikivanhat, kummitätini tekemät reikäompeleiset verhot, jotka vihdoin saivat sopivan käyttöpaikan. Minä niin tykkään tuosta ikkunasta ja sen näköalasta ja nyt se on entistä nätimpi!
Tähän maisemaan en väsy. Voisin istua ulkona pimeän tuloon asti…
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Voimia teille!,
Ymmärrän miten se on vaikeaa kun ei voi auttaa sairasta. Meillä on siskon mies myös rairatanut ja nyt on niin vakavaa että ihme täytyy tapatua jos selviää.
Kyllä on kauniit maisemat mökillänne ja niin ihanat verhot.
Luonto on kauneimmillaan.
Hyvää Juhanusta teille!
Sylvi, kiitos sinulle. Vaikka aikaa on nyt tosiaan enemmän, en oikein saa mitään tehdyksi. Ajatukset ovat ihan muualla… siksikin tuo mökkimaisema antaa tarvittavia voimia!
Voimaannuttava on tosiaan tuo mökkimaisemanne. Vaikutus leviää jopa tänne näytön taakse. Kaunista juhannusta!
Nettimartta, kaunista juhannusta sinnekin!