Äitienpäivän aamu
Tämän äitienpävän aurinko paistaa suruverhon takaa. Raskain ajatuksin palasimme äsken Jyväskylästä äitiäni katsomasta. Tilanne näyttää toivottomalta, niin toivottomalta. Korkea kuume on tuhoamassa hyvin alkanutta toipumista.
Äidin kädet olivat rauhallisesti ristissä rinnalla. Hän oli mielissään tutuista kasvoista ympärillä, kyseli Mikaelia, olisi mieluusti hänetkin nähnyt. Katseli onnellisena tuomiamme valkovuokkoja, joita hänen lapsuudessaankin eteläisen Suomen metsät olivat tähän aikaan täynnä ja joita hän oli nykyisen kodin omenapuiden alle sieltä tullessaan siirtänyt. Kiitteli käynnistä ja jäi rauhallisesti, raskaasti hengittäen, vuoteeseen, suljetuin silmin. Ristityin käsin, valmiina.
Liian surullista ajateltavaksi. Liian tuskallista mietittäväksi. Silti jää toivo elämään, sen täytyy jäädä elämään. Kesäkin on tulossa. Äiti odottaa sitä…
Toivotan voimia sinulle ja äidillesi.
Kiitos, Sirkku. Niitä tarvitsemme molemmat.
Voimia sinulle ja äidillesi toivotaan täältäkin. On se raskasta vieressä olijalle. Muistan kun viimeisen kerran lähdin äitini luota sairaalasta, toivo että vielä nähtäisiin. Ei enään nähty täällä maanpäällä mutta sitten taivaasa tavataan.
Voimia ja toivotaan että äitisi toipuu.
Sylvi, kiitos. Raskaalta tuntuu, mutta toivoa on aina oltava.
Haleja!
Sari ja Lissu, kkitos teille…
Voimahaleja sinulle tältäkin suunnalta .
Voimia ja valoa huolen keskelle.
Aila, kiitos. Moni huolenaiheistani taitaa sinullekin olla tuttu. Voimia itsellesikin!