Ruisleipää talon tapaan, osa 1

Olen onnellinen siitä, että sain nuorempana opetusta ruisleivän leipomisessa Senja-mummoltani ihan kädestä pitäen. Olin joskus häntä auttamassa ja näkemässä miten kaikki tehdään ja muistan sen päivän, kun hän keinutuolissa istuen ja samalla virkaten kertoi leipomisniksejään kellonaikojen tarkkuudella. Ensimmäiset ruisleipäni tein Jyväskylässä 80-luvun alussa sähköuunissa, mummokin tuli vanhempieni kanssa sitä päivää juhlistamaan ja lämpimäisiä maistelemaan.

Keuruulle muutettuamme, leivinuunin myötä, aloin tehdä suurempia taikinoita, taikinasaavi oli ainakin 25 litrainen. Vein silloin vanhemmillenikin aina isolla korilla lämpimäisleivät ja leipomisessa meni koko päivä. Sitten kuitenkin harrastus hiipui, jäi jotenkin töiden jalkoihin. Kun olin kiertävänä sijaisopettajana, en koskaan tiennyt etukäteen, olinko töissä vai kotona. Jos olisin tehnyt juuren happanemaan illalla ja aamulla olisikin soitettu töihin, leipomisesta ei olisi tullut mitään. Näinollen leivän teko olisi ollut aina vain lauantain hommia ja sen päivän halusin viettää toisin. Siispä ruisleivän tuoksua nuuhkittiin ainoastaan joulun alla ja loma-aikoina talvella – kesällä uunin lämmitys olisi tehnyt talosta liian kuuman. Lopulta päätin, että tärkeintä on leipä, eikä se, missä se paistetaan. Niin aloin useimmin tehdä pieniä taikinoita ja pieniä leipäsiä, jotka paistuivat sähköuunissa nopeasti. Lauantaisinkin.

Ennen, silloin kun meillä oli vielä viljelystä, leipä tehtiin aina oman pellon rukiista. Jyvät säilytettiin laareissa  navetan vintillä ja niitä vietiin myllärille tarpeen mukaan. Kauraryynitkin saatiin itseltä! Myllyn ruisjauhot olivat sopivan karkeita. Niistä onnistui leivän tekokin aina hyvin. Viimevuosina ostin usein lähikaupasta ruisjauhoja, jotka kuitenkin olivat aivan liian hienoksi jauhettuja leipää ajatellen. Aluksi syytin itseäni liian tiiviistä taikinasta, kunnes tajusin, mikä oli vialla. Nyt käytän suoramyyntipisteen, Maalaisvakan, tuotteita, eli Kivijärven tilan ruisjauhoja.

Monissa perheissä on ikivanha hapanjuuri, minäkin sain mummolta sellaisen. Valitettavasti olen joutunut uusimaan juureni, se hapantui kerran ”rikki”, siitäkin mummo varoitti. Uuden juuren tein itse hyvänmakuisesta kaupan ruisleivästä, ohjeet löytyivät netistä. Juuren voi säilyttää pakastimessa tai kuiviltaan. Itselläni on aina pakkasessa varajuurta, mutta taikinan teen yleensä kuitenkin taikina-astian reunoille jättämistäni kuivuneista kokkareista niitä liottamalla. Tällaista kuivaa juurta voi lähettää vaikka kirjeessä ystävälle!

Ruisleipään ei siis tarvita muuta kuin hyviä jauhoja, hyvää hapanjuurta, vettä ja suolaa. Hiivaa voi halutessaan käyttää, samoin vehnäjauhoja tai kaljamäskiä. Ja tarvitaanhan  toki pari päivää aikaa.  Seuraavalla kerralla kerron tarkemmin mummon ohjeista. Taikinainen tarina jatkuu…

Kategoria(t): Kokataan - Suolaiset leivonnaiset, leivät, Koti Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Ruisleipää talon tapaan, osa 1

  1. Sirkku sanoo:

    Silmät takertui tuohon alimman kuvan oikeanpuoleiseen ”sutiin”: en millään muista, millä nimellä sitä kutsuttiin!! Olen viimeksi nähnyt tuollaisen kai 30 vuotta sitten. Sanottinkohan tuota patasudiksi? Ainakin yksi sen käyttötarkoituksia oli sutia leivinpöydältä jauhot pois leipomisen jälkeen ja taidettiin leipien pohjastakin liiat jauhot rapsutella.
    Mistä olet tuon hommannut, eli vieläkö niitä on jossain myynnissä? En muista, olisiko meillä mummo koskaan noita tehnyt itse, kun materiaali on muistaakseni jotakin juurta.
    Jatko-osaa odotellessa.

    • Sirkku, tuo suti on tosiaan minullakin ollut hyvin kauan. Joskus Keuruulla on ollut torikauppias, jolla niitä on ollut myynnissä. Tai olisikohan jossakin näkövammaisten myyntipisteessä? En muuhun sitä käytä, kuin jauhojen puhdistukseen leivinlaudalta. Puinen taikinan nostoväline samassa kuvassa on omenapuusta tehty, niitäkin myi aikoinaan torilla kiertävä kauppias, joka teki kaikenlaista muutakin puusta. Häntä ei ole näkynyt vuosiin – viimeksi tavatessamme hän kertoikin, että tulee seuraavana kesänä, jos on kunnossa. Ikää oli liki 80 vuotta!
      Tuolla sutilla varmaan ennen putsattiin patoja tiskissä ja muistan, että äitini rapsutti sillä lahnan mahaa sisälmyksien poiston jälkeen peratessa.

  2. Metsätonttu sanoo:

    Minäkin joskus tein, kunnes huomattiin, että pojalla aiheutti juuri ruisjauho allergisia oireita.
    Saisin naapurista juurta, jos aloittaisin taas…luen mielelläni, miten sinä sen teet. Itse olen varmaan jo unohtanutkin.

  3. Mk sanoo:

    Aikanaan tein itsekin säännöllisesti ruisleipää, joskus sähköuunissakin.
    Ja jotenkin sekin vain jäi, työkiireiden takia kai minullakin.
    Kaupasta on tosiaan hankala löytää sopivan karkeita jauhoja.
    Vaan nytpä tuli ihan vesi kielelle!

  4. Jauhot ovat varmaan usein ongelma. Kaikki eivät vaan sitä edes hoksaa, kuten minäkin usean vuoden ajan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s