Jänikset kiertelevät puutarhassa. Hangen pinta on korkealla, joten verkotkin ovat jääneet jo lumen alle. Ei millään viitsisi lähteä sinne tallailemaan, lunta menee saappaan varsista sisään! Aronia tuntuu olevan aika herkkua pupuille, mutta kun pensaita on aidanteessa parikymmentä, minun puolestani voivat käydä napsimassa versoja, jos niin kova nälkä on. Marjoja tulee muutenkin liian kanssa. Omenapuut kyllä täytyisi sitten vastalahjaksi jättää rauhaan!
Mummon peltikatolta naapurissa putosi vihdoin se suuri lumikuorma. Olimme juuri vähää ennen rojahdusta auton kanssa mummolan pihassa kauppa-asioita kyselemässä. Onneksi ehdimme lähteä jo kauppaan, lunta tuli koko tien täydeltä juuri siihen auton kohdalle! Potkukelkkakin jäi lumen alle, kuin ihmeen kaupalla se kuitenkin säilyi ehjänä. Isännältä meni traktorin kanssa tunnin verran sitä sotkua siivotessa, mutta nyt pihaan taas pääsee. (Muuten, tuossa nurkassa oikealla kasvaa se upea töyhtöangervo, josta kesällä kerroin. Se on ollut siinä jo 30 vuotta, eikä ole moksiskaan näistä lumimääristä!)
Lumi oli sulanut myös eteläisellä seinustalla niin, että päätimme lapioida terassin keväisempään asuun. Olipa urakka! Yhdessä putsasimme yli puolimetrisen kinoksen varoen naarmuttamasta puulattiaa ja pitkää pöytää sekä penkkejä. Illemmalla isäntä vielä viimeisteli harjalla auringon sulattaman jään. Ihanaa! Nyt se toivottavasti kuivahtaa hyvin ja jonakin aurinkoisena päivänä voimme hipsutella sinne vaikka sukkasillaan kahvimukien kera. Vesivanerin alla saa siirrettävä suihkuallas toistaiseksi vielä nukkua talviuntaan.
Lopuksi hiukan morsiusmyrtistä: Kun tänään vaihdoin mullat ruukkukasveihin, napsin myrtistä muutamia latvapistokkaita. Tökkäsin ne alimpien lehtien riipimisen jälkeen kosteaan taimimultaan ja panin sitten muovikuvun taimien päälle kosteustasapainon ja lämmön pitämiseksi. Ainakin aiemmin ne ovat juurtuneet tällä tavalla hyvin. Eli ei hätää, yritän jatkossakin pitää myrtin hengissä, mutta suurta yksilöä en enää halua kasvattaa. Vie liikaa tilaa ja sitäpaitsi: tyttäriä on vain yksi!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Oijoijoi!
Hyvä tuuria teilläkin! Mikä on tuo vanha punainen talo taustalla? Vai onko se vanha?
Löysin tänne Huiskulan kautta. Hieno ja tunnelmallinen blogi sinulla, kauniita ja kodikkaita kuvia!
Kuljetaanryytimaalla, kiitos kommentista ja vierailusta! Kävin sinunkin ryytimaallasi, olipa kaunista. Ihana kranssi pajunkissoista ja mustikoista!
Samaa punaista taloa itsekin ihailin.
Erikoiset ikkunat, on ollut taitava kirvesmies, tai puuseppä, asialla.
Toivottavasti jänöt jättää omenapuut rauhaan.. eilen auringossa touhuiltiin lasten kanssa ja huomasin että jänikset olivat yltäneet verkkojen tasalle ja popsineet oksia suuhunsa…. kaivoin lapiolla ”vallihautaa” verkon ympärille! Eivätpähän enää yllä!!!
Aurinkoista viikonloppua!
Niinpä, Karoliina! Ei se onnkesi kovin paha juttu ole, jos ne vain oksan kärkiä popsivat. Mutta jos kuori nakerretaan varren ympäriltä, ollaankin tosi pulassa!
Metsätonttu ja Mk, tuo talo on rakennettu vuonna 1881. Se ehti mennä erittäin huonoon kuntoon, mutta isäni päätti kunnostaa sen vuosituhannen vaihteessa, onneksi. Koenkin, että hän piti jotenkin kunnia-asianaan saada entisöinnin aikaan ennen kuolemaansa. Koko taloon, myös valkoiseen, joka on huomattavasti vanhempi kuin punainen, liittyy melkoinen keuruulainen historia kummituksineen ja murhineen.
Minäkin olen ihastellut tuota punaista taloa, usein ollaan nähty se ihan livenäkin! Mukavaa on teidän kohta kahvitella sulalla terassilla.
No mutta Konnadonna, sittenhän sinä osaatkin poiketa kesällä kukkamaat tsekkaamaan! Olisi kiva tavata.
Ihania talvisia kuvia.
Meillä ei enään noita lumisia maisemi ole. Lumet ovat sulaneet.
Pian tekin saatte istuskella alttaanilla ja nauttia auringosta.
Oikein aurinkoista maaliskuuta sinulle Riitta.
Sylvi, kiitos kommentista! Meillä tosiaan lunta riittää vielä ainakin kuukaudeksi. Mutta kevättä rinnassa!