Blogin syntymäpäivä

Niin se vuosi taas vierähti! Kaikenlaisista tapahtumista voi laskea ajan kulumista, mutta tällä kertaa vuosi vierähti Riitan puutarhan syntymästä. Muistelen aikaa taakse päin: Helmikuun lopussa vuonna 2011  tytär kävi meillä pienen vauvansa kanssa. Hän oli juuri tehnyt itselleen taidesivuja ja ehdotti, että tekisi minullekin blogisivut. ”Varmaan tykkäisit siitä!”  Vastustelin melkoisesti – kuka niitä muka lukisi – mutta tässä sitä ollaan. Ensimmäinen hatara kirjoitelma ilmestyi koemielessä juuri vuosi sitten. Muistan innostukseni, kun seuraavana päivänä huomasin jonkun eksyneen sivua vilkaisemaan. Ihmeellistä! Kuinka sen noin vain voi löytää? Viikkojen ja kuukausien kuluessa innostuin lisää ja lisää. Ehkä joku tosiaan saisi neuvoa ja apua omiin ratkaisuihinsa meidän onnistumisistamme ja epäonnistumisistamme. Ehkä voisin jakaa sitä tietoa, mitä minulle harrastukseni myötä vuosikymmenien aikana on kertynyt. Ehkä pystyisin vielä eläkeiässä olemaan jollekin ihan oikeasti hyödyksi. Ehkä minua vielä jopa tarvitaankin.

Oli mukava kirjoittaa muustakin kuin puutarhasta, talven saapuessa piha joka tapauksessa peittyi lumeen. Kun joulu alkoi lähestyä, halusin jakaa lempireseptejäni teille ja nekin otettiin hyvin vastaan. Klikkauksia puutarhassani taitaa olla syntymäpäiväiltaan mennessä viiden viitosen verran ja se on kyllä paljon. Sen luvun edessä täytyy olla todella nöyränä. Suosikkihakusana on edelleen suolainen piirakka, jota etsitään päivittäin. Nyt on 2000 raja jo reilusti ylitetty. Marjatuomipihlaja lähestyy tuhatta ja joriini on hyvänä kolmosena, pian  700 hakukertaa. Jälleen terveiset Karkkilaan!

Kiitos teille, lukijani!

Tässä sitä nyt sitten ollaan, bloginpidon pauloissa. Toistaiseksi ei jutun aiheita ole tarvinnut kauan pohtia, saapa sitten nähdä jatkon kanssa. Olen suunnattoman iloinen, että olen löytänyt muutaman hyvän blogiystävän, en alussa olisi voinut kuvitellakaan sen puolen antoisuutta. Lissu, Sirkku, Mk, Metsätonttu, Konnadonna ja  Nettimartta – ahkerimmat kommentoijani. Iloitsen, että löysin teidät.  On mukavaa seurata elämäänne ja huomata, että samat murheet ja ilon aiheet, puutarhassa tai muussa elämässä,  ovat meidän kaikkien harteilla. Surraan ja iloitaan yhdessä.

Nyt on mukava katsella vanhoja sivuja. Voin tutkia, milloin perkasin mansikkamaan viime vuonna tai tarkistaa, milloin joutsenet viime keväänä tulivat. Tästä kaikesta on itsellenikin hyötyä. Iloitsen jokaisesta uudesta lipusta, joka ilmestyy edellisten joukkoon ja iloitsen jokaisesta kommentista, jonka löydän tietokoneelle tullessani. Erityisesti ilahduttaa jokainen uusi kommentoija. Lämmin kiitos teille  kaikille, sekä vakituisille lukijoille että vierailijoille. Ilman teitä tässä hommassa ei todellakaan olisi mitään iloa.

Tätä 1-vuotispäivää ei suuremmin juhlittu, kun syksyinen mustikkaliköörikään ei vielä ollut tarpeeksi tekeytynyt pimeässä kaapissaan. Lähdimme päivällä isännän kanssa hiihtämään, aamulla avattuja latuja oli nautinto lasketella lumisessa metsässä auringon paistaessa. Kun palattuamme kiipesimme saunan lauteille, alimmalle nousi myös Katti Kononen viluisia, vanhoja luitaan lämmittämään. Ihan sopiva tapa viettää blogin syntymäpäivää!

Kategoria(t): Koti, Sekalaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

11 vastausta artikkeliin: Blogin syntymäpäivä

  1. Myrsky sanoo:

    HuRRRjan paljon onnea 1-vuotiaalle blogille ja mukavalle kirjottajalle! Olen viihtynyt hyvin seurassasi ja saanut paljon maittavia reseptejä ja puutarhaideoita. Niin, ja onhan sitä ollut kiva seurata Mikaelin kasvuakin. Jatketaan samaan rattoisaan malliin…

  2. Nettimartta sanoo:

    Siis edellisen kommentin laitoin minä, Nettimartta, eikä mustini Myrsky 😀

  3. Metsätonttu sanoo:

    Siis suuret onnitteluni!! Kyllä se pikkuisen isomman porrasaskelman tekee meille vanhemmalle sukupuolelle perustaa blogi kuin nuorille, joille se on jokapäiväistä elämää sukkuloida netissä.
    En ole niinkään ajatellut tuota tarkoitusta olla olemassa ja antamassa kuin sinä (mikä on tosi kaunista), enemmän se minulla ehkä on purkautumaa, kuin päiväkirjan pitoa. Ja mikä maailma siitä avautuukaan! Se on tosi. Yllätyksiä! Nykyään ei päiväkirjaa kirjoitella pöytälaatikkoon, vaan maailmalle syli levällään.

    Ja kyllä sinä ainakin minulle olet antanut monta uutta vihjettä elämän käytäntöön. Kiitos siitä!
    Jatkathan hyvillä mielin! Metsis

  4. Lissu sanoo:

    Paaljoooon oonneeeaaaa vaaaaaaan! Blogisi on puutarhan ja maukkaan maistuvan ehtymätön aarreaitta! Rapsuta Katti Konosta minunkin puolestani.

  5. Konnadonna sanoo:

    Sydämelliset onnittelut 1-vuotiaalle! Kiitos monista maukkaista resepteistä, sekä elämänmakuisista kirjoituksista, joita on ollut piristävää lukea!

  6. Nettimartta, kiitos! Rapsutuksia Myrskylle!

    Metsätonttu, tuo on totta. Monesti mietin, että voinko kirjoittaa jostakin, mitähän muut ajattelevat. Ettei vain tuntuisi narsistiselta, sillä se on kyllä todella kaukana minusta. Mutta kiitos sinullekin!

    Lissu, me kun nähdään livenä, niin pitääkin juhlia joskus yhdessä blogeja ja elämää yleensä vaikka sen mustikkaliköörin kera. Kiitos! Ja Konosta rapsuttelen nykyisin muutenkin usein, se kun ei enää jaksa nuolla itseään puhtaaksi. Täytyy kammalla auttaa takkujen kanssa.

    Konnadonna,kiitos! Sinut löysinkin ihan itse. Oli oikein mukava löytö!

  7. Millan sanoo:

    Onneksi olkoon! Blogeissa parasta on minusta se, että niiden kautta pääsee kurkistamaan toisten elämään. Vuosien seuraamisen jälkeen joistakin blogiystävistään taitaa tietää jo enemmän kuin monista live-elämän kavereistaan. Tässä sinun blogissasikin kiinnostavaa on se, että kerrot muistakin asioista kuin puutarhasta, etkä pistä ovia säppiin talven ajaksi, Toivottavasti sinulla into ja ilo bloggaamisessa säilyy vielä monen vuoden ajan eteenpäinkin. Tekstejäsi on tosi mukavaa lukea.

  8. Mk sanoo:

    Onnea ja pitkää ikää blogillesi!
    Monta mukavaa ja mielenkiintoista juttua oletkin kirjoittanut, varsinkin kanojen hoidosta kertova sarja oli hieno.

  9. Millan, kiitos! Juuri niin kuin sanoit. Blogiystävät ovat joskus tutumpia kuin monet muut kaverit. Saapa nähdä, löytyykö jutun juurta vielä ensi talveksi…

    Mk, kiitos sinullekin. Kanoista sitten lisää keävällä! Suorana lähetyksenä…

  10. Karolina sanoo:

    Onnea 1-vuotiaalle!
    Kyllä on blogin pitäminen hauskaa ja niin inspiroivaa. Kaikista ihaninta on katsella kuvia, etenkin nyt talvella… klikkailen aina ”kesäkuviin” ja nautin salaa toisten puutarhoista =)

    Iloisia ja valoisia hetkiä edelleenkin ja kiitos mukavista blogi postauksista,
    pitää laittaa tämä lukuluetteloon niin löytyy helpommin =)

    • Kiitos, kommentista ja onnitteluista, Karoliina! Täytyypä taas käydä kurkistamassa sinunkin puutarhaasi. Jostakin syystä se ei onnistunu, linkkiä ei muka löydy. Mutta eiköhän me vielä sielläkin tavata!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s