Laskiaispullia ja taideasiaa

Ensi sunnuntaina tapaamme jälleen ihanan mussukan. (Kuva on viime kerran pullanleipomispäivästä.) Saamme papan kanssa mummoilla ja pappailla oikein kunnolla, sillä Mikael jää meille keskiviikkoon saakka hoitoon. Isänsä on työmatkoilla ja Reetta-äiti lähtee Helsinkiin ripustamaan taulujaan Galleria Foggaan. Esikoinen asustelee Vantaalla, joten onneksi on pikkusiskolle majapaikka lähistöllä! Poiketkaapa katsastamaan taidetta, jos sillä alueella liikutte. Klikkaamalla saat esitteen suuremmaksi (kuten aina muutkin kuvat).

Lunta tuprutteli taivaan täydeltä ja isäntä auraa pihoja. Kuitenkin omenapuusta kuuluu iloinen sinitiaisen laulu ja viherpeipotkin aloittelevat…dyl-dyl…Hiihtäminen on mukavaa, mutta ladun tekijällä näyttää olevan loputon urakka. Hiihtelin Tarhian jäällä, olihan siellä kai ollut latu, aiemmin. Vaan tuiskutus ja tuuli olivat tehneet tehtävänsä. Ihan oikein minulle, laiskalle, tuli rehkittyä kunnolla!

Jyväskylän reissulla ostimme kaksi madetta.  Isäntä nylki ne – yäk -ja eilen oli sitten minun vuoroni: Keitin kunnon matikkasopan: Mateiden lisäksi vesikattilaan perunoita, sipulia, maustepippureita, suolaa, voinokare.  Lopuksi  purkki ruokakermaa. Maistui hyvin myös iäkkäälle äidilleni, jolle keittoa vietiinkin iso osa. On sitten mistä lämmittää. Hän haluaa itse päättää ruokailuaikansa ja näinhän se käy hyvin, omatoimisuuskin säilyy paremmin.

Sunnuntai on laskiaissunnuntai, pullat on jo leivottu täyttöä vaille valmiiksi. Suuren suuri annos tavallisia ja pienen pieni annos gluteenittomia. Noista jälkimmäisistä voisinkin antaa ohjeen, onnistuivat niin hyvin! Resepti on mukaeltu Semperin sivuilta:

Gluteenittomat laskiaispullat, n.8 kpl

  • 2½ dl maitoa
  • 25 g tuorehiivaa
  • ½ dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl kardemummaa
  • 50 g sulatettua voita
  • 5 dl Semper Mix -jauhoseosta
  • ½ tl Ksantaania

Sulata kattilan pohjalla voi, lisää maito lämpenemään. Liuota hiiva kädenlämpöiseen seokseen, sitten mausteet ja jauhoseos. (Ksantaani saa aikaan sitkoa, kuohkeutta ja pehmeyttä.) Vaivaa hyvin sähkövatkaimella, anna kohota noin 30 minuuttia. Leivo pulliksi, kohota liinan alla noin 20 minuuttia. Voitele munalla, ripota pinnalle raesokeria ja paista 250 asteessa noin 8 minuuttia. Laskiaissunnuntaina vatkaan täytteeksi vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa ja lisään lusikallisen omaa raparperi-mansikkahilloa. Nam!

Gluteenittomat pullat

Mainokset
Kategoria(t): Kokataan - gluteenitonta leivontaa, Kokataan - Makeat leivonnaiset Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Laskiaispullia ja taideasiaa

  1. Lissu sanoo:

    Kirjastoreissulla ihailin Reetan grafiikkaa, siis täällä Keuruulla. Kävin päivällä laskiaisriehassa tuolla Vanhan Pappilan pihapiirissä ja ostin kaksi laskiaispullaa, yht 5 euroa! Laskepa, kuinka paljon saisit omilla pullillasi! Mummoilua ja pappailua vaan sinne kylän toiselle laidalle.

    • No huh huh, Lissu! Olipa hintaa laskiaispullilla. Järvituulessa Elosen pullat 3,30 kaksi kappaletta ja nekin mielestäni kalliita… Minähän saisin sataviisikymppiä omillani! Jaa, puolet veroihin… Jyväskylässä Minimanissa oli koivuhalkoja pahvilaatikoissa: Ikean kassin kokoinen määrä oli 10 euroa. Reetalle vietiin yhdeksän kassillista…mutta onhan siinä ollut kova työ, kun ne on metsästä kaadettu, pilkottu, kuivattu ja pinottu. Mutta kuntokin on kohonnut!

  2. Mk sanoo:

    Ihanaa kun joku osaa, ja saa tehtyä unelmistaan tottakin!

    Ja matikkasoppaa, voi kun jostain saisikin madetta.
    Mielellään vielä valmiiksi nyljettynä, sitä en osaa vieläkään kunnolla tehdä vaikka edesmennyt appeni aikoinaan opettikin.

    Tuo Ksantaani on aivan outo aine, täytyykin mennä heti googlettamaan mitä se on.

    Mukavaa laskiaista!

    • Mk, on tosiaankin mukavaa seurata tyttären tämän unelman toteutumista. Unelmia on paljon ja siihenkin on opittava, että ne eivät toteudu. Minun yksi unelmani on ollut mummoksi pääseminen ja se onkin unelmista ihan parhaasta päästä!
      Keuruun K-marketista lihamestari kyllä nylkee mateet, jos niitä vaan sattuu olla myynnissä. Isäntä vetää nahan jollakin hohtimien tapaisilla – minusta se on aina yhtä puistattavaa…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s