Kanamaisia ajatuksia, osa 3. Kukko ja hautova kana

Uusi lukija: Osat 1 ja 2 löytyvät linkeistä. Niissä kerron tarkemmin kanojen hoitamisesta.

En ennen tiennyt mitä tarkoittaa, kun kukko siipeilee. Meillä ei lapsuudessani kukkoja ollut, olisivat olleet turhia ruokittavia… Omien kanojen kera opin tuonkin sanan merkityksen. Kukko nimittäin oli se, joka piti koko kanalauman koossa. Jos joku lähti harhateille, Kustaa, I, II tai III,  juoksi kiireesti, kiroilun säestämänä, sen perään, kiersi toinen siipi maassa sen ympäri ja pakotti muiden mukaan. Usein siipeily myös päättyi  kanan ”polkemiseen”, joka sekin oli omille lapsille oivaa, luonnonmukaista kasvatusta.

Isäni osasi ”hypnotisoida” kanoja. Hän nosti kukon tai kanan pihapöydälle kyljelleen, silitti rauhallisesti päätä ja pani lopuksi heinänkorren sulkeutuneen silmän päälle. Ja ihme: Siihen jäi kukkokin makaamaan, vaikka isä lähti pois. Muutaman hetken päästä se kuitenkin havahtui ja (muistan vieläkin elävästi sen kukon juoksukiidon) ryntäsi valtavaa vauhtia etsimään kadonneita rouviaan – nehän tietenkin käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja hajaantuivat mikä minnekin.

Tädiltä saimme  lainaksi pienen minikanan, johon aina toisinaan tuli hautomakuume. Innoissaan se meillä istui pesässä, ”rotkottaen” hassulla hautomisäänellään. Enpä minäkään ollut ennen kokenut sitä, että pidin kädessäni munaa, jonka kuori juuri halkeili ja sisältä kuului piipitystä ja nakutusta. Ihanaa!

Itse luulin, että kaikki tiput ovat kuoriutuessaan keltaisia, mutta ensimmäinen näkemäni oli pikimusta ja sinisen musta kana siitä sitten tulikin.  Alakuvassa tytär on aamulla, yöpuvussaan, tullut kanalaan katsomaan uusia tulokkaita ja saanut syliinsä pienen untuvikon. Voiko olla suloisempaa näkyä? Tällainen palkitsee meille aikuisille kaikki kanojen hoidon vaivat.

Sitten kanahaukka tuli liian kesyksi. Se istui talon tikapuilla kytäten, josko portti avattaisiin ja paistit tulisivat ulos. Kerran se jo hyökkäsi, eläinlääkäri hoiti silloin haavoittuneen kanan.  Se selvisi voiteilla, mutta kun meneillään oli jo kukko Kustaa III rouvineen, tuli ratkaiseva isku. Olimme perunan kaivussa ihan lähistöllä ja olin siksi päästänyt kanat ulos. Hurja mekkala pelästytti meidät kaikki ja kun lähdimme katsomaan, raparperien seasta löytyi kukko verissään hirveässä kunnossa. Se oli urhoollisesti yrittänyt puolustaa rouviaan, mutta päätyi itse uhriksi. Topi-ystävä kävi lopettamassa sen kärsimykset ja loppuilta etsittiin viittä kanaa. Ne löytyivät mitä ihmeellisimmistä piilopaikoista, viimeinen kasvihuoneesta: Kurkkujen kastelun yhteydessä kasvuston alta hyppäsi esiin juuri suihkun saanut, märkä kana – arvatkaa kumpi säikähti enemmän? Sillä kanalla ei ollutkaan kanan aivoja, kun oli niin loistavan piilopaikan keksinyt…

Siihen hyökkäykseen loppui meikäläisen kananpito. Annoin lesket tädilleni, hänellä kun oli (ja on) kanoja ennestäänkin. Mutta nyt, Mikaelin myötä, HALUAN KANOJA! Edes kesäkanoja! Mikaelin äitikin haluaa ja varmaan Mikaelkin haluaisi, jos osaisi haluta… ja arvatkaas mitä! Päästiin vihdoin isännänkin kanssa yhteisymmärrykseen: Ensi kesänä! Ei enää tähän taloon, (kanala on nyt varastona) mutta äitini navettaan! Joten taas on kivaa odotettavissa. Heti kun sää sallii, alamme kunnostaa vanhaa kanalaa ja rakentaa tarhaa – entinen verkkokin on riihessä talletettuna. Ja ovi ja munintapesä ja ruokateline…niin se vaan on, että ”aika tavaran kaupihtee”, Aira-mummon sanoja lainatakseni! Eli keväällä kanamaiset haaveeni pääsevät kunnon vauhtiin ja kamerakin on digiajassa. Jess!

Jos löydän albumeista lisää kanakuvia, teen vielä yhden postauksen. Juttua kyllä riittäisi!

P.s. Olen jo alkanut kerätä tyhjiä munakennoja…

Kategoria(t): Kanala Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Kanamaisia ajatuksia, osa 3. Kukko ja hautova kana

  1. Lissu sanoo:

    Eivät olleet Kustaat yksiavioisia, mutta rouvistaan hyvää huolta pitäviä. Munakennoja täälläkin jo kerätään. Näitkö revontulia?

  2. Metsätonttu sanoo:

    Kyllä huvitti nuo kukko- ja kanajuttusi ja voi miten lapset saivat kokea eläinmaailmaa niin läheltä. Mielestäni jokaisen lapsen pitäisi saada elää jotakin eläintä lähellä, oppisivat kunnioittamaan enemmän eläimiä, luontoaan ja jopa itseään.
    Sinulla on ihanaa kerrontaa! Ja taas kankuume!!! Miten minä tuon estän itseltäni! Yritän koko ajan hillitä itseäni, etten heti alkaisi mitään liikaa, itseni tuntien, hah. Kauhea hillintä päällä….
    Ehdottaisinkin, että tekisit kuvine kaikkineen ainakin esim. Ifolorilla sellaisen kanakirjan muistoksi lapsillesi ja kuinka mukava se olisi tälle pikkuveikolle!
    Sinulla on mukavia kuvia ja ihana kirjallinen ote!!

    • Metsätonttu, kiitos, tuo Ifolor-kirja onkin hyvä ajatus. Tein Mikaelille 1-vuotislahjaksi kierrekirjan mummolan asioista ja poika kuulemma ”lukee” sitä päivittäin. Traktorikuvat tietenkin parhaita…
      Olen netistä katsellut ja muninnan aloittavia kanoja on kaiken aikaa myynnissä, eli monikin haluaa kesäkanoja. Ennen ne oli ostettava alkukeväästä pieninä, joten kanalan piti olla lämmin. Jos vain löydät jonkun, joka hoitelee sen ikävän puolen sitten ennen talvea…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s