Joulusatu

Oli jouluaatto. Pieni jouluenkeli katseli pilven reunalta alas. Suuren kaupungin jouluvalot loistivat, ihmisiä ja autoja kulki kaduilla. ”Voi, kaunista! Minäpä lennänkin alas katsomaan noita valoja ja toivottamaan ihmisille hyvää joulua! Kaikki tuolla ovat varmaan iloisia ja onnellisia, kun asuvat noin kauniiden jouluvalojen keskellä.”

Niin pieni enkeli kokosi helmansa, pudisteli tähtipölyt hiljaa leijuvien lumihiutaleiden sekaan ja lensi alas maan päälle. Hän käveli paljain varpain kaupungin katuja ja katseli ihmeissään ihmisvilinää ja liikenteen melskettä.

Vastaan tuli nainen, jonka ilme oli tuikea ja joka kantoi molemmissa käsissään suuria ostoskasseja. ”Hyvää joulua” toivotti pieni enkeli tädille reippaasti. ” Mitä sinä siinä seisot, keskellä jalkakäytävää, en mahdu kulkemaan tästä! Siirry heti sivuun, että pääsen kotiin. On kiire, pitää ehtiä vielä siivoamaan! Kuulitko, KIIRE! Pois tieltä!” kiljui hän kiukkuisesti. Pikkuinen enkeli hypähti säikähtyneenä sivuun. ” Anteeksi, en tarkoittanut, olisin vain halunnut toivottaa…” Mutta nainen oli jo kaukana eikä kuullut, ei halunnut kuulla.

”Olipa hänellä kiire!”ajatteli enkeli. ”Mutta tuoltahan tulee joku mies, menenkin hänen luokseen toivottamaan hyvää joulua.” Hän käveli kohti mustapukuista miestä, joka kiirehti salkku kainalossa lumista katua pitkin. ”Hyvää joulua!” toivotti pieni enkeli jälleen iloisesti. ”Mitä sinä sanoit, en minä osta mitään…minulla on jo kaikkea tarpeeksi ja liikaakin. Älä häiritse minua, myöhästyn pian bussista ja usko minua, en todellakaan halua ostaa mitään. Kaikenlaisia kauppiaita sitä joulun aikaan liikkuukin,” mutisi mies mennessään ja juoksi suojatietä pitkin kadun yli.

Pieni enkeli tuli surulliseksi. Miten kaikilla on niin kiire? Mihin heillä on kiire? Eivätkö he olekaan onnellisia, vaikka on joulu ja he asuvat näin kauniiden valojen keskellä? Miksi he eivät halua kuunnella, toivottaisin vain hyvää joulua? Muistavatko he edes, miksi joulua vietetään?

Siinä kävellessään enkeli huomasi lelukaupan ikkunan. Sielläpä olikin hauskoja leluja: Pieni juna puksutti ympäriinsä ja vilahti välillä piiloon tunneliin. Iso, hiippalakkinen nalle nyökytteli päätään ja heilutti kämmenellään kohti ikkunaa. Enkelin teki mieli vilkuttaa takaisin, mutta juuri silloin siihen tupsahti kaksi lasta. ”Lapset varmaan kuuntelevat minua, lapsilla ei ole kiire”, ajatteli enkeli ja kääntyi heitä kohti. ”Hyvää joulua!”  hän sanoi. ”Ha haa, mikä kumma tuo on? Olevinaan kai enkeli. Varmaan naamiaisissa. Aika hyvä valeasu! Miten muka tarkenet paljain varpain? Vai pelleiletkö vaan?  Hei, kuuletko! Älä nyt karkaa, me kokeillaan vaan, onko nuo siivet hyvin kiinnitetty, haa!”

Voi kauhistus, miten pieni enkeli säikähti. Hän lähti juokemaan, aina vaan lujempaa. Hän juoksi ja juoksi, eikä edes muistanut käyttää siipiään. Hän juoksi katuja pitkin, pois koko tuosta ilkeästä kaupungista. Kaikki kauniit jouluvalot, joita hän oli niin ihaillut pilven reunalta, vilisivät ja pyörivät hänen kyyneleisissä silmissään kuin karusellissa. Hän juoksi niin kauan, että valoja ei enää näkynyt, oli vain hämärää, lunta ja metsä. Pieni enkeli heittäytyi pehmeään lumeen ja itki. ”Miksi kukaan ei halua minua kuunnella? Miksi kaikilla on niin kiire?  Eivätkö he muista, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla? Eihän joulua muuten olisikaan!”

Siinä itkiessään enkeli ei huomannut tyttöä ja poikaa, jotka tulivat metsästä pulkkaa vetäen. Heillä oli kyydissään joulukuusi  ja nyt he pysähtyivät yllättyneinä enkelin luo. ”Voi, katso! Jouluenkeli!” kuiskasi tyttö.  ”Miksi sinä itket? Eikö sinua palele, kun olet ihan paljain varpain?” Pieni enkeli nosti kyyneleiset silmänsä ja sanoi hiljaa ja arasti  lapsille: ”Hyvää joulua!” Lapset katsoivat ihmeissään. ”Hyvää joulua itsellesi!” vastasi sitten poika. ”Mutta nouse nyt pian siitä lumesta ja hyppää pulkkaan, viemme sinut meille lämpimään!”

Niin enkeli lähti lasten mukana pieneen keltaiseen taloon, joka häämötti metsän reunassa. Hän katseli punatulkkuja, jotka lentelivät kauralyhteen ympärillä, ihaili tuikkivia kynttilöitä ja koristeltua joulukuusta. Hän silitti vahtikoiran lämmintä turkkia ja sai syliinsä suloisen, kehräävän kissanpennun. Isän lukeman jouluevankeliumin jälkeen kaikki lauloivat joululauluja. Pieni enkeli oli vihdoin onnellinen!

Kun pikkuinen jouluenkeli tänä jouluna katselee pilven reunalta ja pyrähtää taas maan pinnalle, hän saattaa tupsahtaa tänne meidän kotikaupunkiimme. Jos hän tulisi sinua vastaan, niin olisiko sinulla aikaa kuunnella? Kuulisitko sinä hänen joulutoivotuksensa? Vai olisiko sinullakin liian kiire?

Tämän joulusadun kirjoitin kauan sitten, nuorena opiskelijana. Kerroin  sen vuosikymmenien varrella – kynttilän valossa ja jouluaikaan –  pienille kuulijoilleni eri kouluissa, päiväkodeissa ja kerhoissa.  Kuvan enkelin sain pienen kyläkoulun ekaluokkalaiselta Soilelta jouluna 2006, lämpimät terveiset hänelle ja koko perheelle!

Sadun myötä toivotan teille, rakkaat lukijani, hyvää ja rauhallista joulua. Joulu sydämiinne!
Kategoria(t): Sekalaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

10 vastausta artikkeliin: Joulusatu

  1. Lissu sanoo:

    Satumaista joulua sinne sadunomaiseen maisemaan koko pikkuiselle suvulle ja Katti Konoselle erityiset miaauuut.

  2. Nettimartta sanoo:

    Olipa kirjoittanut liikuttavan sadun. Siinä on monta ajatusta…

    Rauhallista joulua sinulle ja perheellesi!

  3. Metsätonttu sanoo:

    Olipa surullisen kaunis satu, onnellinen loppu! Näinhän se voi olla.
    Hyvää Joulua kotiisi ja puutarhaasi Riitta!

  4. Elina Lehdeskoski sanoo:

    Kiitos upeasta joulusadusta! Saanko käyttää sitä jouluhartaudessa?
    T. Elina Lehdeskoski

  5. Jen sanoo:

    Ihana tarina! Saanko käyttää tätä luokassani joulukalenteritarinana? 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s