Tänään heräsin hyvin aikaisin. Illalla alulle pantu vanhan ajan hapanleipätaikina ja Senja-mummon ohjeet olivat mielessä: Jauhoja lisäämään! Sitten olikin hyvää aikaa istua sohvan nurkkaan, kuunnella joululauluja ja neulepuikkojen kilinää. Pari tuntia siinä vierähti mutta nyt on miehen iäkkään tädinkin joulupaketti valmiina.
Neuloessa oli aikaa ajatella, sillä joulu on aina täynnä tunteita ja tuoksuja. Jouluna tajuaa taas yhden vuoden vierähtäneen ohi. Aika kiitää sitä nopeammin, mitä enemmän itsellä on ikävuosia. Mitähän ensi joulu tuo tullessaan? Katti Kononen ei ainakaan ole enää hengissä. Vai onko? Saammeko edelleen olla terveinä? Mitä äidilleni naapuriin kuuluu? Ovatko talossa putket entisellään vai onko pitänyt tehdä jotakin suurta remonttia?
”Vuos´ vanhan vanhentaa, kaks´ lapsen kasvattaa”, sanoi Senja-mummoni kolmekymmentä vuotta sitten. Vuosi sitten Mikael oli pieni nyytti liian isossa neulepuvussaan, jota niin suurella rakkaudella hänelle odotusaikana kudoin. Nyt se ei enää mahdu, mutta niinhän sen kuuluu ollakin. Vuoden kuluttua hän on ”kaks” ja näemme, mitä tuo vanhan ajan viisaus pitää silloin sisällään. Ensimmäinen tapaamisemme mummona ja lapsenlapsena ei kuitenkaan milloinkaan häivy mielestä!
”Tuikkikaa oi joulun tähtöset, kilpaa lasten tähtisilmäin kanssa” soi parhaillaan taustalla. Mikaelin tähtisilmät tuikkivat iloksemme jouluna mummolassa, enkä toivoisi koskaan joulun sadun loppuvan, vaikka laulun viimeinen säkeistö niin väittääkin.
Olisikohan kuitenkin aika herätä mietteistä nykyhetkeen ja käydä lisäämässä puita leivinuuniin?
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Olipa ihana postaus…
Kiitos, Nettimartta. Hyvää jouluviikkoa sinulle!