Jouluinen leipomispäivä

Eilen miehellä oli koko päivän kestävä työkeikka Mänttään, joten päätin panna sillä välin kotona hulinaksi: Joulu on ovella ja pakastimeen mahtui vielä – siis leipomispäivä!

Ensin tein piparit, joihin taikinan, Paraisten piparien, olin tehnyt jo aiemmin. Tytär vei osan taikinaa itselleen – leipovat Mikaelin kanssa – joten minulla oli tavallista pienempi homma. Ensimmäisen kerran kävi niin, että olisin ilomielin jatkanut kaulimista, sillä kaikki sujui täydellisesti! Taikina vain loppui kesken…

Kuten kuvasta näkyy, alla on silikonialusta ja päällä kestoleivinpaperi. Taikina levisi siinä välissä helposti sopivan ohueksi kerrokseksi eikä tarttunut mihinkään, jauhoja ei tarvittu lainkaan. Vuodesta 1994 piparinpaistomusiikkinani on ollut Mariah Careyn jolukasetti, joka onneksi vielä toimii vanhassa kasettisoittimessa. Näkyy siitä olevan Cd:kin saatavilla, jos antiikkinauhalleni sattuisi jotakin vakavaa. Jouluperinne…

Sitten oli vuorossa iso pullataikina: Osasta tuli kunnon lettipullaa, osasta kiekkoja paperivuokiin ja osasta pitkiä täytepitkoja.

Gluteenittomaan pullaan (kuvat alla) panin saman täytteen kuin tavalliseenkin: vaniljatuorejuustoa, luumumarmeladia ja kirsikanpaloja. Kiekot   leikkasin paperivuokiin kohoamaan. (Muuten, Semper Mix on aivan ehdoton jauhoseos gluteenittomaan pullataikinaan! Sitä on helppoa jopa kaaviloida, se kohoaa kuohkeaksi ja maku on hyvä. Ohje on paketissa, lisäsin vain kaardemummaa.)

Koska olin luvannut viedä täksi illaksi jotakin tarjottavaa sinappitalkoisiin, kokosin vadelmahyytelökakun jähmettymään yön ajaksi. Se ohje on seuraavassa postauksessa.

Advertisement
Kategoria(t): Kokataan - gluteenitonta leivontaa, Kokataan - Makeat leivonnaiset Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s