Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2011

Vuoden vaihtuessa

Ulkona paukkuu ja rytisee, ei tosin meillä. Silti taajaman meno kuuluu tyynessä, tähtikirkkaassa pakkassäässä hyvin ja olohuoneen ikkunoista, avaran peltomaiseman takaa, voimme ihailla Jupiterin lisäksi toisten järjestämää ilotulitusta aitiopaikalta. Aamuhämärissä kävimme jälleen hautausmaalla, sielläkin on nyt taas valoa. Ensimmäisen kerran … Lue loppuun

Kategoria(t): Koti | Avainsanat: , , | 6 kommenttia

Välipäivien tunnelmaa

Tänään satoi himpun verran räntää, joten maa on valkoinen. Heti tuli valoisampaa! Se sai jo mielenkin valoisammalle tasolle. Kiertelin kotona kameran kanssa ja kuvasin joulua. Tänä vuonna joulukuusi on todella kauniin mallinen. Täytyy tunnustaa, että se on poikkeus yleisestä linjastamme: … Lue loppuun

Kategoria(t): Koti, Maisema | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Ruokaisaa leipää uuden vuoden aatoksi?

Sain aikoja sitten mökkivierailulla (Terveiset Tuula ja Markku!) herkullista leipää. Ohjeenkin sain ja siitä lähtien meillä on aika ajoin tätä iltaherkuksi tehty, hiukan muunnellen. Tuula oli jo reseptiä pienentänyt, ettei leivistä tulisi liian paksuja, hyvä niin! Ja arvatkaapa, kuka viime … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - gluteenitonta leivontaa, Kokataan - Suolaiset leivonnaiset, leivät | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Pienet uutuudet keittiöön

Joulun alla poikkesimme Jyväskylän reissulla pikaisesti myös Kodin ykköseen Palokassa. Siellä piti tietenkin tarkistaa keittiötarvikeosasto. Saapa nähdä, ovatko hankintani niin näppäriä kuin miltä näyttävät! Ylin nyörikimppu on silikonia ja sillä pitäisi pystyä kätevästi sitomaan lihakimpaleet, esimerkiksi täytetyn porsaan ulkofileen. Saattaa … Lue loppuun

Kategoria(t): Koti | Avainsanat: , | Kommentoi

Joulumuistoja

Vuosi sitten ihailimme koko joulun ajan pientä tonttuvauvaa. Hän sai usein nukkua keskellä keittiön pöytää, me istuimme ympärillä ja vain katselimme tuota ihmettä, ensimmäistä lapsenlasta. Olimme saaneet ikään kuin joululahjaksi uudet nimet: Mummu ja pappa! Nyt tuosta ajasta on vuosi … Lue loppuun

Kategoria(t): Koti, Pikkuväen kanssa | Avainsanat: | Kommentoi

Vastoinkäymisiä: Ei kaksi ilman kolmatta…

Vaikka jouluaika tänä vuonna jäi kovin lyhyeksi, ehti siihen mahtua yhtä jos toistakin ja vielä kolmattakin… Heräsin perjantaiyönä siihen, että toinen lonkka oli todella kipeä. Jalkaa ei voinut taivuttaa lainkaan ja hyvää asentoa sai hakea tosissaan. Aamulla linkutin portaat vaivalloisesti … Lue loppuun

Kategoria(t): Koti, Sekalaista | Avainsanat: | 6 kommenttia

Joulusatu

Oli jouluaatto. Pieni jouluenkeli katseli pilven reunalta alas. Suuren kaupungin jouluvalot loistivat, ihmisiä ja autoja kulki kaduilla. ”Voi, kaunista! Minäpä lennänkin alas katsomaan noita valoja ja toivottamaan ihmisille hyvää joulua! Kaikki tuolla ovat varmaan iloisia ja onnellisia, kun asuvat noin … Lue loppuun

Kategoria(t): Sekalaista | 10 kommenttia

Joulun portaat

Muistan, kun pappi kerran koulun aamunavauksessa puhui adventtiajasta: ”Kuvittele, että pihalla on paljon pehmeää, uutta lunta, ja sinä lapioit sinne kapeaa, kaunista polkua kohti kotia. Adventtiaika on polku, jota valmistetaan pikkuhiljaa, päämääränä joulu ja syntymäjuhla.  Ja kun poltat neljänä adventtisunnuntaina adventtikynttilöitä, … Lue loppuun

Kategoria(t): Koti, Maisema, Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi

Piimälimppu

Vielä yksi leipäresepti, joka liittyy jouluun: Perinteinen joululimppu. Tästä ohjeesta lähetän kiitokset Helsinkiin Pirkolle. Yli kymmenen vuotta meillä on tätäkin tehty, pääsiäisenä tai jouluna tai milloin vaan. Mies kun kovasti tykkää! Joululimppu 1 l piimää 2 palaa hiivaa 3/4 dl … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Suolaiset leivonnaiset, leivät | Avainsanat: , , | Kommentoi

Mallasleipä

Joulukalja on vuorossa tänään. Kunhan se on  huomenna siivilöity, ämpärin pohjalla on paksu kerros kaljamäskiä. Siitä seuraa sitten leipomista, sillä tuo mössö on mitä parasta ainesta sämpylöissä ja leivissä! Joskus pakastan sitä pienemmissä erissä,  mutta monesti teen vain niin, että lisään sekaan … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Suolaiset leivonnaiset, leivät | Avainsanat: , | Kommentoi

Joululaulut, tunnelman tuojat…

Sain eilen postista odotetun paketin. Tilasin nimittäin viime viikolla nettikaupasta Linda Lampeniuksen vuoden takaisen joululevyn ”Angels”. Keuruun levyvalikoima on valitettavasti hyvin pieni! Samassa tilauksessa tuli Mariah Careyn 90-luvun joululevy, oli jopa tarjouksessa. Soitan sitä AINA pipareita leipoessani. Vielä tänä jouluna laulut … Lue loppuun

Kategoria(t): Koti | Avainsanat: , | 4 kommenttia

Rommisuklaakuulat

Vuoden 1987 Pirkassa oli muinoin joulukarkkiresepti, jonka silloin saksin talteen. Siispä, perinteen mukaan, meilläkin on taas lasikuistilla jähmettymässä omat jousuklaat. Ohje on tällainen: Rommisuklaakuulat 100 g tummaa suklaata 50 g kookosrasvaa 100 g tomusokeria 50 g rusinoita 2-3 rkl rommia … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa | Avainsanat: , , , , | 4 kommenttia

”Kiitävi aika, vierähtävät vuodet”

Tänään heräsin hyvin aikaisin. Illalla alulle pantu vanhan ajan hapanleipätaikina ja Senja-mummon ohjeet olivat mielessä: Jauhoja lisäämään!  Sitten olikin hyvää aikaa istua sohvan nurkkaan, kuunnella joululauluja ja neulepuikkojen kilinää. Pari tuntia siinä vierähti mutta nyt on miehen iäkkään tädinkin joulupaketti … Lue loppuun

Kategoria(t): Koti, Pikkuväen kanssa | 2 kommenttia

Puolukkainen hyytelökakku

Tässä vielä yksi herkullinen hyytelökakku, jota meillä on viimevuosina tarjoiltu usein juuri jouluaikaan. Hyytelökakkujen pohjana käytän yleensä tavallista sokerikakkupohjaa, kuten aiemmin kerroin, täyte on tällä kertaa seuraavanlainen: 6 liivatetta 200 g maustamatonta tuorejuustoa purkki maitorahkaa 2dl kinuskikastiketta purkki vaahtoutuvaa vaniljakastiketta tai 2 dl … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Makeat leivonnaiset | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Joulukoristeita

Maanantaina saimme päiväkahville hyvät ystävämme  Jyväskylästä. He kertoivat jo syksyllä, että olivat löytäneet paljon karpaloita ja halusivat ehdottomasti tuoda meillekin. Ja voi miten suuria ja meheviä! Omalla karpaloreissullamme löysimme yhden pienen käppyrän… Taitava rouva, ristipistoilijanakin tunnettu,  oli sitäpaitsi tehnyt meille  paperista upeat joulukoristeet. … Lue loppuun

Kategoria(t): Koti | Avainsanat: | Kommentoi