Pihan reunamailla kasvaa suuri koripaju. Eihän sen tosiaankaan pitäisi olla näin iso, mutta kun ei ole koreja tehty, niin paju on saanut kasvaa parikymmentä vuotta rauhassa. Syksyllä mies sahasi siitä osan pois, sillä oksat raapivat auton tai traktorin kylkiä ohi ajettaessa. Kuvasta näkeekin, kuinka paksu runko on, siis tosi paksu! Oksat ovat hauraat, niitä katkeilee lumen painostakin. Mielestäni paju on näin puunakin kaunis, meillä se somistaa likakaivojen ympäristöä kalanperkuupaikan lähellä.
Tytär on nyt kiinnostunut pajutöistä ja keväällä istutimmekin rivistön puusta katkottuja oksantynkiä rantaan. Saa nähdä, moniko lähtee kasvuun – siellähän sitten olisi taidetarpeita!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Luin ensin että pajukori ja etsin sitä kuvasta, heh! Mutta se olikin koripaju! En olekaan sellaiseen tutustunut.
Täällä on tosi upeaa pajua, pitkää, taipuisaa ja suoraa. Joten olen kerännyt sitä aika paljon ihan siskolle joskus käyttää. Olen eritellyt eri paksuudet, sitonut ne matokuteella ja vienyt pannuhuoneeseen muutamaksi päiväksi, että kuori tarttuu hyvin pintaan. Sitten ne voi viedä ulos liiteriin tai jonnekin suojaan. Siellähän ne ovat, kunnes hyvin liotetaan ja ovat käyttöön valmiita.
Metsätonttu, kiitos neuvoista! Nippuina ne tyttären keräämät pajutkin nyt ovat, mutta ei niitä erityisesti kuivattu. Isäntä lupasi syksyllä putsata rannan pajukkoa raivaussahalla, niin saadaan suoraa vartta sitten ensi syksynä uudesta kasvustosta.