Valoa pimeyteen

Laittelin tänään pihaan paikoilleen valoja, joita muut kutsuisivat jouluvaloiksi. Meillä ne ovat vain valoja, tuikahduksia pimeydestä. Koska asumme katuvalottomalla haja-asutusalueella, ikkunoista näkyy iltaisin pelkkää mustaa, aivan kuin asuisimme avaruudessa. Juuri nyt, kun edes lumi ei valaise maisemaa, on mielestäni paras ja nautinnollisin aika pihavaloille! Sitäpaitsi niiden virittely lämpimässä on huomattavasti helpompaa kuin pakkasella: johdot ovat taipuisia, käsiä ei palele. Kaikkiin en toki valoja vielä yhdistä, esimerkiksi roikkuva nauha sisääntulon yläpuolella: Se olisi liian jouluista. Mutta sekin on nyt paikoillaan, töpselit vaan seinään, kun siltä tuntuu. Vuodenvaihteen jälkeen poistan kuitenkin melko nopeasti kaiken – lumi tuo mukanaan oman lumonsa.

Tärkein valaistuskohde on olohuoneen isoista ikkunoista sekä keittiöstä näkyvä alapihalle rakennettu kesäkeittiö. Minulla on jo vuosia ollut maahan tökättävä kohdevalo ja siinä energiasäästölamppu. Suuntaan valon kohti rakennusta muutaman metrin päästä ja jopa näkyy muutakin kuin mustaa! Airamin tallilyhdyt vielä etureunaan roikkumaan ja kaikki ajastimen taakse – siinäpä se. Aina yhtä kaunista. Tänään meillä onkin syksyn ensimmäinen pihavalopäivä! Aah!

Advertisement
Kategoria(t): Maisema, Piha ja puutarha Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Valoa pimeyteen

  1. Lissu sanoo:

    Tunnelmat siellà ovat hieman kuin tààllà: kukat kukkii ja yòllà on pimeàà! Minàkin laitoin eilen ledit tuonne olohuoneen nurkkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s