Ennen meidän korkeudellamme vaahterat eivät oikein menestyneet eikä niitä Keuruulla juurikaan näkynyt. Äitini toi 60-luvulla muutamia taimia lapsuusmaisemistaan Ruotsinkylästä, Loviisan läheltä, ja istutti niitä kodin ympäristöön. Yksi niistä taimista on nyt suuren suuri, kaunismuotoinen pihapuu. Kesällä se antaa leppoisaa varjoa paahteesta, talvella sen kaareva runko ja kauniit oksat ovat upea näky. Kauneimmillaan se kuitenkin on syksyllä ruskan värjätessä lehdet kullanhohtoisiksi. Traktorin peräkärryllinen niitä aina haravoidaan, mutta sen kyllä sietää, kun saa ensin ihailla tätä näkyä! Paksu lehtimatto…
Onkohan ilmasto muuttunut vai mikä on syynä, mutta nyt pieniä vaahteroita ilmestyy kaikkialle, ihan riesaksi asti. Niitä nousee marjapensaiden keskeltä, sireeniaidasta, maantien varrelta…vähempikin riittäisi!
Mökkirannan ruskan tekivät vain koivut, kaunista oli sielläkin. Nyt tämä aika on jo ohi, mutta laitanpa kuvat kuitenkin esille ennen kuin on ihan talvi!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Meidänkin tontilla on komeita vaahteroita. Lehdet ovat tosiaan paksuna mattona maassa syksyisin ja ollaan niitä silputtu ruohonleikkurin avulla ja osa kärrätty kompostiin. Joo, ja mitä noihin alkuihin tulee, niin tuntuu, että jokainen siemen itää eli tontilla on miljardi pikkuvaahteraa 😀 Niitä sitten saa keväisin ja pitkin kesää kiskoa mitä kummalisimmista paikoista.
Niinpä, Nettimartta! Ennen niitä ei kasvanut ollenkaan ja nyt vaikka kuinka paljon. Minä en halunnut meidän pihaan niitä istuttaa juuri tuon lehdenpaljouden vuoksi…ihaillaan vain naapurissa!