Aamulla, ennen sadetta, ehdimme laittaa vatturivistöt talvikuntoon. Keväällä olimme sitoneet pensaat V-tuentaan puulistoihin ja nyt oli ensimmäinen työ irroittaa narut. Niille tuli heti uusiokäyttöä, sillä niputamme vadelmat aina kimppuihin talveksi. Muuten lumi kaataisi ne maahan! Leikkaan vanhat, satoa tuottaneet oksat vasta keväällä, joten muuta tekemistä ei enää ollutkaan, kuin kärrätä juuristolle loppu varastossa olevasta kuorikatteesta. Sitä kun oli toissakeväänä haettu sahalta traktoriperäkärryllinen. Syyslannoksen olinkin levittänyt jo elokuun lopussa.
Nyt voimme katsella ikkunasta uutta tilataideteostamme, joka kohtapuoliin saa alastoman ilmeen loppujenkin lehtien pudottua. Voisiko tämä olla nykytaidetta, vai mitä tuumii taiteilijatytär?
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Tämä on taas niitä juttuja, joita katson tarkasti ja yritän painaa mieleeni vastaisen varalle.
Sirkku, odottavan aika kuluu hitaasti, mutta sitä suuremmalla ilolla sitten keräät vadelmia maalla – muutaman vuoden kuluttua…
No kyllä käy tilataiteesta! Ovat kuin solttupojat rivissään. 🙂
Metsätonttu, hyvä vertaus! 🙂
Tilataidettapa hyvinniin! Solttuvertaus sopii Keuruuseen – vielä ja toivottavasti edelleenkin.
Lissu, älä muuta virka. Aikamoisen ikävä jytky olisi varuskunnan lopetuspäätös!
Jestas, miten siistit penkit ja hauskan näköisiä nippuja. Lumen peittäminäkin nuo varmasti ovat koristeellisen näköisiä 🙂
Millan, penkit pysyvät siistinä, kun varret ovat rimojen välissä ja leikkaan karkailevat versot maata myöten pois! Tuo rimotus on tosi kätevä tapa. Täytyy nyt syksyllä uusia ne kevättä varten, kun näyttivät aika lahoilta, vain pystypuut ovat painekyllästettyä. Mutta aika kummituksia ovat nuo niput – äkkinäinen niitä säikähtäisi hämärässä!