Kukkakaali-jauhelihapaistos

Tämä resepti on jälleen sieltä vanhimmasta päästä, 1970-luvun alusta. Ei se kyllä vanhalta vaikuta, on tainnut olla aikaansa edellä! Silloin sitä kuitenkin tarjottiin kerran kuudessa viikossa siinä Jyväskyläläisessä päiväkodissa, jossa minäkin olin opettajana. (Terveiset Sirkka-emännälle, jos joku tuttu tämän lukee!) Meillä tätä  ruokaa on noista ajoista lähtien tehty säännöllisesti, varsinkin syksyllä.

Ensin kiehautetaan kukkakaali suolatussa vedessä puolikypsäksi. Sitten valmistetaan paksu valkokastike normaaliin tapaan – kuten lasagnessakin – juustoakin voi siihen lisätä. 300 g jauhelihaa, keitetty peruna,  etikkapunajuuri raastettuna, 1 kuullotettu tai mikrossa haudutettu sipuli, suolaa, valkopippuria ja muna – siinä ainekset seokseen, joka painellaan alimmaiseksi  voidellun vuuan pohjalle. Lindströmin pihvithän ovat suht tätä taikinaa! Tämän punaisen massan päälle esikeitetyt kukkakaalikokkareet, sitten valkokastike ja päälle juustoraastetta, siis kaikki eri kerroksiin. Uuniin 200 asteeseen vajaaksi tunniksi – loppuvaiheessa voi peittää kannella, ettei ruskistu liikaa.

Työvaiheita on monta, mutta lopputulos ihana! Ruoka tarjotaan siltään pääruokana ja ensikertalaisille muistutetaan, että otetaan sitten pohjia myöten…. On hyvää lämmitettynäkin! Sanoisin, että jos tuttavuus on uusi, kannattaa kokeilla!

Advertisements
Kategoria(t): Kokataan - Eturuuat Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kukkakaali-jauhelihapaistos

  1. Lissu sanoo:

    Uusi tuttavuus ainaskin minulle, mutta voin vain kuvitella, kuinka herkullista se on. Kokeilen varmasti.

    • Niinpä, Lissu, vaan usein ihmettelen, miten päiväkodissa tällaista tarjottiin – on vähän erikoista. Aikuisten lempiruokaa, mutta ei kaikki lapset siitä tykänneet! Siihen aikaan kukin päiväkoti sai tehdä omat ruokalistat, ja meillä oli kyllä loistava emäntä. Varmaan jatkossa laitan jonkun muunkin hänen reseptinsä tänne kiertoon!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s