Olen taas kahtena peräkkäisenä päivänä käynyt seikkailemassa lähimetsissä sieniä tähyillen. Voi mahdotonta, miten paljon noita suppiksia on! Voikohan niitä kerätä liikaa? Kun se etsiminen on niin mukavaa, niin pakkohan sitä on metsään lähteä. Näen jo suppisuniakin…Tänään sain tyttärestä kaverin ja niin taas tultiin ison ämpärillisen kanssa kotiin – siis kymmenen litran. Taitaa olla jo viides ämpärillinen! Mutta kun ne kuivaa tai kiehauttaa omassa liemessään pakkaseen, niin pieneenhän tuokin saalis menee. Vaan enpä ole ikinä nähnyt niin isoja suppilovahveroita kuin tänään, wau!
Mikäs sitten hellalla muhii. Aromitkin aika vahvoja…Touhuliinan blogissa oli resepti paholaisen hillosta. Sitä kokeillaan! Taitaa nuhanenätkin parantua tässä tuoksussa…
Mikael on jälleen perheineen viikonloppukylässä. Voi sentään, miten iso poika siitä pikkuvauvasta on kehittynyt kymmenessä kuukaudessa! Annoin tänään hänelle pihapuusta omenan, Lepaan Liereän, ja sekös oli mukavaa nakerrettavaa upean vauvauintipäivän päätteeksi. Pienillä, terävillä hampailla oli kiva saada pikkuisia paloja suuhun…voi mummun RAKASTA kultaa!
Voi että meillä meni suppilovahveropaikka, kun metsä kaadettiin… Nyt pitäisi etsiä uusi paikka.
Eli pitäisi löytää sammaleinen etelärinne. Olisiko muita vinkkejä? Millaisesta paikasta löysit noin valtavat määrät? Suppilovahvero on nimittäin mun suosikki.
Mardu, tänä vuonna suppilovahveroita on vähän kaikkialla,: sammalikoissa, lehtensä pudottaneiden mustikanvarpujen alla ja tietenkin vakiopaikoissa: vanhoilla metsänraivaustiepohjilla. Olen siis löytänyt niitä kaikenlaisista uusista paikoista: Eilenkin mentiin vaan summassa ja etsittiin kallioita, joilla kasvaa jäkälää. Ja siellä, rinteen alaosassa…taas tuli 10 litraa sieniä! En ennen ole näin valtavasti niitä löytänyt. Tänään vienkin miehen tädille, liki 90 v, niitä reippaanlaisesti, kun hän niin tykkäisi sienistä, eikä tietenkään itse enää metsään mene. Se etsiminenhän on se paras osio!
Niin äläkä unohda sitten tehdä aamupalaksi sienimunakasta, nam.