Ruusukaaleja ja kesäkeittoa

Pitkästä aikaa kasvatin tänä kesänä ruusukaalin taimia. Olen perin kyllästynyt kaalikasvatukseen, sillä kirpat syövät lehdet aina heti alkukesästä, vaan nytpä minulla olikin suunnitelma: Lidlissä oli keväällä myynnissä kaaripakkaus, josta sain näppärän tuen peiteharsolle. Vihdoin onnistuin! Kun elokuussa napsin vielä latvat pois kaaleistani, niin johan alkoi tulla pieniä ”ruusuja”, joita niin hartaasti odotin. Viime viikolla keräsin satoa ensi kertaa.

Voi miten herkulliselta juuri poimittu pikkukaali keitossa maistuu! Ei kaupan pakkauksissa koskaan ole sellaista makua. Ostokaalit ovat suorastaan kitkeriä niihin verrattuna! Ja juhlan kunniaksi piti tietenkin tehdä ihanaa, vanhanaikaista kesäkeittoa. Sellaista, jota äitinikin ennen teki. Sellaista, joka seuraavana päivänä, lämmitettynä, on  vieläkin herkullisempaa. Siis perunoita, porkkanoita, herneitä, kukkakaalia ja nyt tietenkin myös ruusukaalia. Keitetään suolatussa vedessä kypsiksi, lisätään purkki ruokakermaa ja ehdottomasti hiukan sokeria. Ja nokare voita…Tästä keitosta ei  löydy mitään mauste-eksotiikkaa tai ulkomaisia aineksia, mutta sitäkin enemmän oman kasvimaan luomusatoa – lähiruokaa parhaimmillaan!

P.S. Tässä mietiskelin, että ennen vanhaan, 40 vuotta sitten,  jos minun olisi pitänyt tehdä ruokaa jollekulle kasvissyöjälle, lista olisi ollut aika lyhyt. Olisikohan siinä muuta ollutkaan kuin  kesäkeitto ja pinaattiletut? Toista se on nyt…onneksi. Vaan onhan ne ajatkin muuttuneet…

Kategoria(t): Sekalaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Ruusukaaleja ja kesäkeittoa

  1. metsätonttu sanoo:

    Hei!
    Ja kiitos ruusuvuokavinkistä! Näinpä löysin sinunkin puutarhan. Oletko kasvissyöjä? Minä jätin lihan (paitsi kalan ja äyriäiset) noin 20 vuotta sitten, enkä ole katunut. Oikeastaan siuvaannuin lihatuotteisiin koulussa, ne kamalat lämmitetyt kengänpohjapihvit, enkä ole katunut. Myös tässä eläkkeellä koulunnurkista.

    • Kyllä meillä lihaakin syödään, mutta gluteenittomaan olen perehtynyt vuoden verran, avovävylle kun ei käy vehnä. Mukava oli löytää sinunkin blogisi! Nyt, kun pihalla ei ole niin paljoa enää puuhastelua, on aikaa etsiä uusia tuttavuuksia!

  2. Lissu sanoo:

    Tulipa nälkä! Minä RAKASTAN kesäkeittoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s