Tekevälle sattuu ja tapahtuu, niinhän se on. Nuorempana meillä oli äitini kanssa ”kilpailua” siitä, kummalle oli sattunut hassumpia mokia…siinä sitten yhdessä naurettiin vastoinkäymisille. Äidilläni taisi olla pahin se, kun jouluaattona leivinuunissa paistettu kinkku kippasi rasvaliemineen vänkyrältä uunipelliltään lattialle. Itse taisin jossakin vaiheessa johtaa sillä, että kaadoin neilikkamaljakon haisevine vesineen sohvalle, jolla oli myös tuulettumaan menossa olevia petivaatteita. Siitä pesusta ei meinannut tulla loppua…
Ainahan virheet harmittavat, varsinkin, jos jotakin arvokasta rikkoontuu tai ei enää ehdi ajan puutten vuoksi korjata tilannetta. Toisaalta niistä voi oppiakin, ainakin toisinaan. Vaikkapa sen, että happamista omenoista on hankalaa tehdä uuniomenoita. Ne hajoavat, suorastaan räjähtävät, maku on kyllä yhtä hyvä…
Tai että ohuet piirakkapohjat kärähtävät nopeammin kuin luulisikaan, varsinkin silloin, kun yrittää tehdä montaa asiaa yhtäaikaa. Onneksi nämä oli tarkoitettu vain pakkaseen myöhempää käyttöä odottamaan, eikä tunnin päästä saapuville vieraille…
Onhan se toki hyvä, että itsellensä pystyy nauramaan, enkä pane pahakseni, vaikka muutkin mokailuilleni nauravat. Totean vain iloisesti, että eipä taaskaan mennyt niin kuin Strömsössä, missä tunnetusti onnstuu ihan kaikki. Ehkä seuraavalla kerralla sitten meilläkin! Kunhan vaan muistaisin kuvata näitäkin tapahtumia…
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Luvan perästä: Heh, heh, heh! Omat mokaamiset helpottavat kummasti, kun saa toisille nauraa. Oletkos muuten koskaan pessyt naamarasvalla hampaitasi? En suosittele!
Eipä varmaan, Lissu, ole mukava kokemus sinulla…eikä silläkään tutullani, jolla yskänlääkepullo hajosi käsilaukkuun kaikkien tärkeiden asioiden sekaan!
Mä onnistun aina, hah hah hah, meinaan töpeksiin ja on hauskaa. Suosittelen!