Kahden päivän terveysleipä

Sellainen nimi on tällä ruisleivällä, jonka reseptin ja juuren sain Maija-ystävältä monen monta vuotta sitten. Vaikka meillä tehdään aika-ajoin oikeaa, vanhanaikaista ruisleipää leivinuunissa, niin tämä kaupunkilaisen ruisleiväksi ristimäni vuokaleipä on silti helppoutensa vuoksi usein ”ohjelmistossa”. Ja mikä ettei, lopputulos kun on ihan mahtava! Ja se tuoksu – jo sen vuoksi kannattaa mitä tahansa ruisleipää leipoa kotona.

Ohjeita on ollut liikkeellä kaikenlaisia, mutta meillä tehtiin eilen näin:

Sulatin rauhaisasti pakasteesta hapanjuuripurkkini (2 dl) ja vispasin sen isossa astiassa 1,5 litraan ihan kylmää vettä. (Kylmää siksi, että kun taikina jää yön yli hapantumaan, se voisi muuten  hapantua liikaa)  Lisäsin 3 dl pellavansiemenrouhetta ja 4 dl kuorittuja auringonkukan siemeniä sekä 2 rkl suolaa. Lopuksi hämmensin puulastalla sekaan 400 g ruisjauhoja ja 750 g hiivaleipäjauhoja. (Ei kerrota muille, että hiivaleipäjauhojen sijaan panin kauraisia sämpyläjauhoja, kun niitä sattui olemaan!) Tämä kaikki siis myöhään illalla. Joku kansi tai liina kevyesti päälle ja taikina yöksi tiskipöydän kulmalle hapantumaan. Aamulla otetaan ensimmäiseksi purkillinen taikinaa uutta hapanjuurta varten pakasteeseen (ja ehkä pari purkillista naapurien rouville, kun he kuitenkin sitä pyytävät). Sitten lisätään puoli litraa haaleaa vettä sekä 600 g ruisjauhoja (punnitsen aina illalla valmiiksi odottamaan). Kaiken voi sekoittaa lastalla. Lopuksi  taikina jaetaan kolmeen, pitkulaiseen, voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Jos käyttää silikonisia, niitä ei voidella, mutta vuokia tarvitaan neljä, koska ovat pienempiä kuin metalliset! Foliovuuatkin käyvät.

Taikinaa siis nostellaan kokkareina paistovuokiin ja pinta tasoitetaan kastellulla lusikalla. Päälle ripottelen jotakin rouhetta ulkonäön vuoksi (taiteilijatyttären idea), vaikkapa puurohiutaleita. Kun vuuat vielä peitetään liinalla kohoamaan, voikin taas unohtaa ne pitkäksi aikaa. Silloin, kun olin työssä, tein tämän kaiken aamulla nopsaan ja paistoin vasta kotiin tultuani, illemmalla. Aina onnistui!

Paistaminen: Uunin lämpö 175 astetta ja kohonneet vuuat vierekkäin paistumaan toiseksi alimmalle tasolle. Ota kudin käteen ja istahda jalkoja lepuuttamaan, mutta tule kahden tunnin päästä (ihanaa tuoksua seuraten) hellan ääreen, kumoa leivät vuuista pellille nurin päin mutta jatka vielä pohjien paistamista puolisen tuntia. (Tämä vaihe on kamala, tekee jo niin mieli maistaa!) Valmiit leivät kääritään pyyhkeisiin tai leivinliinoihin pehmenemään ja rauhoittumaan. Pakasteeseen ne voi panna vasta seuraavana päivänä.

Itselleni on käynyt kerran niin, että taikina ei ollut hapantunut yön aikana. (Ohjeessa sanotaan, että hapatetaan 12-24 tuntia, happanemisen huomaa tuoksusta ja siitä, että taikina on löystynyt ja kuplii.) Silloin on jatkettava hapatusta vielä iltapäivään, astian voi siirtää varmuudeksi johonkin lämpimämpään paikkaan – vaikka lattialämmön päälle. Kohotukseksi riittää tällöin nelisen tuntia, jotta ehditään paistopuuhiin vielä samana iltana. Hapanjuurta voi tehdä nettiohjeiden avulla itse tai jopa ostaa leipomoista, ellei sitä satu ennestään olemaan. Olisiko jollain tutullasi?

Meillä syötiin tänään ensimmäinen leipä kahteen pekkaan miltei saman tien…aah! Ja olisipa tietokoneessa tuoksulähetysmahdollisuus…

Mainokset
Kategoria(t): Kokataan - Suolaiset leivonnaiset, leivät Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

16 vastausta artikkeliin: Kahden päivän terveysleipä

  1. Anneli Leino sanoo:

    Hei olen itsekin tehnyt samanlaista leipää
    ja täytyy sanoa että se on taivaalista.
    Jostakin syystä juureni pilaantui ( homehtui )
    Haluaisin tietää mistä voisin saada uutta juurta
    jotta pääsisin taas tekemään tätä herkkua.
    T: Mummi

    • Anneli Leino sanoo:

      Hei Riitta
      Käänyn jälleen Sinun puoleesi.
      Sain Sinulta muutama Vuosi (2012) sitten ” terveysleivän ” juurta,
      mutta paljon on sattunut sen jälkee. Toissa tammikuussa mieheni sai aivoinfarktin ja halvaantui oikealta puoleltaan.
      Hän istuu nykyisin pyörätuolissa.
      Tämän johdosta muutimme omakotitalosta rivitaloon.
      Pakastin jäi vanhaan osoitteeseen ja vävyni tietämättään heitti juuren roskiin.Nyt olisin jälleen juurta vailla, ja kysyisinkin onko mahdollista ssaada uutta juurta.
      Olen valmis maksamaan juuresta ja lähetyskuluista.
      Kiittäen etukäteen.
      Anneli

      Uusi osoitteeni on:
      Rannikkotie 2 K
      45700
      Kuusankoski
      Puh: 0503388925

      • Onpa surullista kuulla miehestäsi. Saat toki uutta juurta, mutta itsellänikin on sitä vain yksi purkki pakkasessa. Eli kun seuraavan kerran teen leipää, niin otan sinulle uuden juuren. Varmaan lähiaikoina!

      • Anneli Leino sanoo:

        Kiitos Riitta juuresta, perille tuli.
        Et vain laittanut tilinumeroa että voin maksaa sen.Nyt on vähän mukavampaa kerrottavaa.
        Sain puolisolleni syyskuun alkuun viikon kuntoutuspaikan, että pääsen hetkeksi huilaamaan.
        Mulla ei ole ollut yhtään vapaapäivää lähes vuoteen, joten lepo tekee mullekin hyvää.
        Hauskaa kesän jatkoa.
        T: Anneli

      • Älä maksua mieti, kirjehän se vain oli. Mukavaa, että on loma tulossa! Hyvää lomaa ja voimia työhösi omaishoitajana.

  2. Tämän leivän juuri kannattaa säilyttää tosiaan pakasteessa. Lähtisiköhän sekin liikkeelle kuivasta liuottamalla? Voisin lähettää sitä kirjeessä. Tai sitten tuorettakin voisi kokeilla postitse. Olen keran tehnyt itse juuren nettiohjeiden mukaan tavalliseen ruisleipään ja sekin onnistui. Se vaatii muutaman päivän hapatuksen eri vaiheineen.

  3. Kati Pekkanen sanoo:

    Minä sain tämän leivän juuren aikanaan äidiltäni. Jossain vaiheessa muuton tms. yhteydessä se joutui hukkaan ja niinpä aloitin uuden leipäjuuren jotenkin niin, että murensin ruisleipää veteen. Ja yhden leipäjuuren olen aloittanut niin, että murensin tattarileipää veteen ja siinä leivässä käytin vehnäjauhojen tilalla speltjauhoa ja ruisjauhon tilalla tattarijauhoa ja hyvää tuli niinkin. Nyt on taas vissiin juuri joutunut johonkin hukkaan, mutta laatikossa taitaa vielä olla pari palaa tattarileipää eli täytyy vissiin aloittaa juuri taas alusta. Aikaahan se vie useamman leivontakerran ennen kuin se juuri on taas ihan kunnon juuri, mutta onnistuu se leipä niinkin, jos ei ole juurta millä aloittaa.

    • Kati, kiitos kommentista! Kun tekee juuren itse, sitä tosiaan hapatetaan vedessä ruisleivän paloista. Netissäkin on tarkkoja ohjeita, jouduin kerran itsekin niin juureni uusimaan. Ja tuokin on totta, että juuri tekeytyy leipomiskerroilla paremmaksi ja paremmaksi. On kai niissä juurissa eri makuja, siinä kai se syy on siihen, että ennen vanhaan niin huolella kunkin talon juurta vaalittiin, jopa sukupolvilta toiselle.

  4. Seija sanoo:

    Minulla on ruisleiväjuurta pakasteessa. Voiko sitä käyttää tämän terveysleivän juureksi vai onko se juuri ihan omalaisensa?

    • Luulisin, että käy mainiosti. Sain aikoinaan reseptin ja juuren tuttavalta, mutta samahan se on, millä sitä hapattaa!

      • Anneli Leino sanoo:

        Hei Riitta

        Olipa mukavaa saada shkpostia Sinulta. Siint sainkin idean, en ole aikoihin tehnyt ” terveys ” leip, kun olen ollut jatkuvasti tiss niin en ole muka ehtinyt. Teen Kouvolan kaupungille sijaisuuksia erilaisissa keittiiss, ja tit on niin paljon kun ehtii tekemn.

        Tnn laitoin leivn tulemaan, kun meille tulee torstaina mini ja 7 vuotias Nelli sek 10 vuotias Eetu mummia ja ukkia moikkaamaa. Saavat sitten uutta hyv leip.

        Oikein hyv kesn jatkoa Sinulle. T: Anneli

        27. heinkuuta 2013 20.46 Riitan puutarha kirjoitti:

        > ** > Riitanpuutarha commented: ”Luulisin, ett ky mainiosti. Sain aikoinaan > reseptin ja juuren tuttavalta, mutta samahan se on, mill sit hapattaa! ” >

      • onnea vaan leipomispäivään!

  5. Maija sanoo:

    Tein toistakymmentä terveysleipää jouluksi ja kaik män! 😉 Ystäville, töihin, nuorisolle, itselle… Ulkona on kipakka pakkanen, joten ajattelin leipoa ja tulin kaivelemaan täältä ohjetta. Tänään valmistuu focacciaa, aivan ihanaa ja helppoa leipää sekin! Aurinkoista kevään jatkoa täältä naapurista. 🙂

    • Kiitos vaan itsellesi ohjeesta ja juuresta kauan, kauan sitten. Taisi olla OP:n kerhohuoneella? Joku opekokous? Usein sitä meilläkin tehdään ja paljon on mennyt jakoon juurta ja ohjetta. Nyt on saaristolaisleipä ollut suosikkina tässä lähistöllä. Aurinkoa sinullekin – jospa vaikka sattumoisin tavataan Tarhian laduilla keväämmällä!

  6. pinni59 sanoo:

    ”Eksyin” ensimmäistä kertaa blogiisi etsiessäni makean makaroonilaatikon ohjetta, mutta tämäpä vasta herkku onkin! Tykkään niin kovin jyväisistä leivistä. Tätä on ihan pakko kokeilla!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s