Nythän on mustikka-aika parhaimmillaan, joten vaihteeksi hiukan mukaeltu herkkuresepti 70-luvulta!
Desi sokeria ja 200 g voita vaahdotetaan, lopuksi ehkä yksi muna (ei välttämätön). Lisätään 250 g jauhoja, joihin on sekoitettu hiven suolaa ja 1 tl leivinjauhetta. Jauhoina käytetään seosta, jossa on neljännes kaurahiutaleita, neljännes perunajauhoja ja puolet vehnäjauhoja. (Meillä vehnä korvattiin gluteenittomilla jauhoilla. ) Taikinaan lisätään vielä toista desiä mustikoita, jonka jälkeen se jaetaan (isoihin) muffinivuokiin. Tasoitellaan hiukan, pinnalle ripotellaan mustikoita. Paistetaan 200 asteessa, kunnes ovat kauniin värisiä – ehkä 15-20 minuuttia.
Päälle voisi ripotella lisäksi taikinakokkareita, itse en niin tehnyt. Herkullisia, pehmeitä, suussa sulavia ja lusikalla syötäviä ihan näinkin, mutta vatkattu vaniljakastike tietenkin sopii aina tällaisiin lisäkkeeksi. Ja hei, onnistuu myös isona piirakkana!