Pihatöissä jälleen

Tänään tuli tehtyä kaikkea hyödyllistä. Kävin ensinnäkin läpi kasvimaan pienen haran kanssa. Voi hurja, miten sade oli kovettanut mullan pintaa! Tuntui suorastaan hyvältä kapsutella sitä pehmeäksi. Onneksi olin kylvänyt riveihin merkiksi  retiisejä – se helpotti paljon hitaasti itävien lajien hahmotusta. Muuten kaikki olikin kunnossa – paitsi Katti Konosen kaivuuhommien jäljet…Tässä kuvassa ensin herneitä. Ne olivat itäneet hyvin harson alla, fasaanit eivät huomanneet kylvöksiä! Talvella herneaita oli omenapuun suojana, mutta nyt se kiinnitettiin entisillä lehmien sähköpaimenaitatolpilla tukemaan hernekasvustoa. Kauempana on harsokankaasta tehty tunneli, jossa on kasvussa parsa- ja ruusukaalia. Toivon, että kirvat eivät pääse tunneliin (eivätkä muutkaan öppiäiset) – ja toivon, että harso pysyy tuulissa paikoillaan!

Aikaisemmin kerroin, että kylvin syksyllä kylmäkäsittelyä vaativia siemeniä pohjattomiin Oivariinirasioihin kasvimaan reunaan. Näyttää siltä, että paratiisililjat ovat itäneet! Ja koska siemenet olivat omassa, nimikoidussa aitauksessaan, en vahingossa kuopsuttanut niitä keväällä hukkaan! Ne saavat vielä kasvaa paikoillaan, syksymmällä sitten siirtelen parempaan paikkaan.

Iltapäivällä kävin läpi vuorimännyt, sillä vuosikasvu oli jo aika hurjaa. Kääpiövuorimännyistäkin katkaisin pisimmästä vuosikasvusta ainakin puolet pois. Näin ne pysyvät tuuheina pidempään – tosin oma pituus ei enää riitä kaikkien lyhentämiseen! Tämä homma tehdään meillä aina juhannukseen mennessä.

Lopuksi vielä pari kuvaa. Osaako joku kertoa, mikä eläin on ollut asialla? Myyrä? Mökillä ihmettelin, miksi pari vuotta sitten istutettu mustaherukka ei tee lehtiä. Ajattelin kaivaa sen pois, mutta kun aloin voimalla kiskoa kasvia maasta, se lähtikin vauhdilla – oli nimittäin valmiiksi katkaistu! Viereinen maa-aines oli möyritty tunneleiksi ja katkaisujälki oli kuin terotetun kynän pää.Ja tässä lähikuva, mutta miten estää tuho jatkossa?

Kategoria(t): Kasvimaa, Niksit, Piha ja puutarha Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Pihatöissä jälleen

  1. Lissu sanoo:

    En ollut minà. EN. Kunniasanalla. Oiskos myyrà Matikainen? Tuo edellinen postauksen maisema on ihan taivaasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s