Helatorstaina meillä oli herkullista jälkiruokaa. Kaikki alkoi tästä: Olin saanut paikalliselta maatilalta ternimaitoa. Noin puolitoista litraa sitä, teelusikallinen suolaa ja pari-kolme desiä tavallista maitoa voideltuun uunivuokaan, uuni 175 astetta. Hälytinkello oli soimassa puolen tunnin kuluttua, mutta kun kokeilin lusikalla keskustaa, ei kaikki ollut vielä hyytynyt eikä väriäkään ollut tarpeeksi. Siispä jatkoin päivystystä keittiössä ja ehkä vartin 
kuluttua nostin uunista keltaisen, valmiiksi paistuneen tekeleen. Pakastimesta oli otettu ajoissa lakkahilloa (itse poimitut lakat) sulamaan, koska meidän perheen mielestä se on se ainoa oikea lisä, vaikka moni tykkää enemmän kanelista tai sokerista.
Ja mikä oli helatorstaiherkun nimi? Tietenkin uunijuusto! Joku haluaa, että se on oikein pehmeää ja lientä on mukana – toisen mielestä kiinteä on se ainoa oikea juusto. Meillä mennään keskitietä: lisään summassa aina hiukan tavallista maitoa, ettei juusto olisi liian kovaa, mutta en taas lientäkään kaipaisi. Juuston lopputulokseen kun vaikuttaa oleellisesti se, onko maito ensimmäisen tai jonkun myöhemmän ( poikimisen jälkeisen) lypsyn maitoa. Ja tähän sitten vielä taiteilijatyttären ottama kuva valmiista annoksesta, kuten kaikissa kokkiohjelmissa kuuluukin tehdä…
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Namskis! Yksi minunkin ssurimmista herkuista tuo ’kuppimaito’. ja ehdottomasti lakkojen kanssa. JOS niità sattuu olemaan. Joskus muuten Maalaisvakassa on ternimaitoa myynnissà. Vai oli eilen helatorstai. Ei tààllà semmoisesta juhlasta mitààn tiedetà.
Säästän yhden maitopurkin sinulle juhannukseksi…Ja lakat on meilläkin sen verran harvinaista herkkua, että säästellään vaan tähän ruokaan tai Kainuun leipäjuustoon!
Voihan sinua. Kiitàn jo etukàteen.