Vihdoin valmiina!

Taitaa olla jo kuusi vuotta siitä, kun virkkasin tämän puuvillalankaisen hartiahuivin. Tein ensin hennonvihreän, jonka sai tyttäreni, ja sitten itselleni valkoisen. MUTTA. Hapsut jäivät omaani tekemättä ja huivi ohjeineen (oli vyötteessä) kaappiin. Onneksi säilytin ohjeen, ja onneksi jäi lankaakin. Sillä nyt se putkahti taas esiin ja heti tuli käyttötilaus: Kahden viikon kuluttua tytär tarvitsisi sitä mustavalkoiseen asuunsa ystävän häissä. Hyvä niin, sillä nyt sain itseni seinää vasten ja lopultakin homman päätökseen! Yritin löytää teillekin ohjetta, mutta se oli Novitan sivuilta vuosien kuluessa kadonnut. Lanka oli joka tapauksessa Novitan virkkauslankaa, ohjeen suunnittelija Arja Viitala.

Taitavat käsityöihmiset kuitenkin pystyvät tekemään vaikka mitä, kunhan näkevät mallin. Muistelen vain  Senja-mummua: Hän ei ohjeita osannut lukea, mutta mallin nähtyään virkkasi sen. Minullekin monta sänkypeittoa, ikkunaverhoja, lukemattoman määrän pöytäliinoja. Hääpukuuni leveät pitsit helmaan ja hihansuihin, pikkutytöllemme mekon. Minulle kouluaikoina villamekkoja ja villatakkeja, hartiahuiveja, ihan kaikkea. Kun hän näki lehdessä kuvan, missä pöydällä oli maljakon alla pitsiliina, heti hän alkoi suurennuslasilla tutkia tekotapaa. Ja vaikka mummu oli jo hyvin vanha, hän asui yksin punaisessa talossaan, istui tuolilla ikkunan lähellä ja virkkasi. Kuunteli LP-levyiltä Olavi Virtaa vanhalla levysoittimellaan ja virkkasi.  Aina vaan virkkasi. Moni asia hävisi muistista, mutta virkkuumallit pysyivät, loppuun saakka. Ehkä virkkaus virkisti ”pieniä harmaita aivosoluja” (Hercule Poirotia lainatakseni)  ja asiat olisivat kadonneet mielestä jo aikaisemmin ilman koukkua ja lankoja. Kuka tietää. Mutta Senja-mummun muisto elää ja pitsiliinoille löytyy varmasti käyttäjiä tulevissakin sukupolvissa!

Kategoria(t): Käsityöt Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Vihdoin valmiina!

  1. Nettimartta sanoo:

    Korean huivin tehä mutasit. Kyllä se kaikenlainen käsillä tekeminen, olipa ristikon täyttäminen tai naulojen nakuttelu, tekee hyvää mielelle. Mukava tuommoisia perintövirkkauksia on omistaa…

    • Enpä minä paljoa virkkaile, mutta joskus innostun…enemminkin on sukkien ja muun pienemmän kutomista. Ja nyt vähän vauvalle! Oikein hävettää, että en lapsena osannut Senja-mummun käsitöitä täysin arvostaa – niitä oli vissiin liikaa.

  2. Lissu sanoo:

    Huivi on kaunis! Ei sità lapsena arvosta kaikkea sità, mità pitàisi. Esim sità, ettà pappa teki minulle kenkià, mummo kaikkea vaatetukseen liittyvàà, isà kantoi kaloja ja metsàn riistaa, àiti ompeli vaatteet… Nyt kaikkea tuota osaa arvostaa, mutta useimmat ovat jo kiitoksien saavuttamattomissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s