Selektiivilasi ja huonekasvit

Talomme ikkunoihin vaihdettiin viisi vuotta sitten selektiivilasit. Niistä on kuulemma hyötyä siten, että lämpö pysyy paremmin sisällä ja paahde paremmin ulkona. Ehkä se pitää paikkansakin. Mutta siitä ei kukaan kertonut mitään, että se karsii myös kasveille tärkeitä säteitä melkoisesti. Meillä oli siihen aikaan runsaasti sisäkukkia ja aloin ihmetellä, mikä hoidossa menee pieleen, kun ne yksi toisensa jälkeen alkoivat kitua ja pudottaa lehtiään. Koska meillä on luonnonvaloa isojen ikkunoiden ansioista runsaasti, huonekasveja oli sisemmälläkin kuin aivan ikkunoiden vieressä. Nyt kuitenkin jopa hyvinvoiva kultaköynnös itäikkunalla alkoi surkastua. Kysyin asiaa jollakin puutarhakeskustelupalstalla ja sain surullisen vastauksen: ”Voit heittää hyvästit viherpeukalomaineellesi, sillä kukat eivät enää selektiivilasien vuoksi viihdy…” Ja näinhän se oli. Nyt olen luopunut kaikista sellaisista, jotka meillä eivät pärjänneet, ja jäljelle jäi vain jokunen vehka, anopinhammas ja kuvan tuonenkielo, joka edelleen voi hyvin, viisi metriä ikkunoista, pimeässä nurkassaan. Eli aivan ihmekasvi tuo aspidistra! Sitä ei useinkaan ole myynnissä, sitäpaitsi se on kovin hidaskasvuinen. Yksi tai kaksi lehteä vuodessa.

Ikkunoiden vaihto jäi hiukan kesken silloin viisi vuotta sitten ja nyt olen siitä vain hyvilläni: Lasikuistin ikkunat ovat vanhanaikaiset! Miten siellä tomaatintaimia kasvattaisi, jos neikin olisi silloin uusittu? Kaktukset ja myrttikin kukoistavat, kun saavat olla talvet siellä viileässä ja valoisassa. Kuinkahan moni muu ihmettelee kasviensa vointia saman selektiivilasioperaation jälkeen?

Tähän loppuun vielä pikku vinkki kylmäkäsittelyä vaativista siemenistä: Muistaa paremmin, mihin syksyllä on mitäkin kylvänyt, kun  leikkaa Oivariinirasioista pohjat pois ja tekee näin karsinat kullekin laadulle. Tussilla nimet sivuun ja sitten odotellaan kevättä!Itse odottelen laatikoistani helluntaililjan alkuja siemenistä, joita sain syksyllä. Ja Anjan kukkaa, kun muuta nimeä ei ole tiedossa…terveiset vaan Anjalle! (Ja Sinikalle joriineista…)

Kategoria(t): Niksit, Piha ja puutarha Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s