Tuulivoimaa mansikkamaalla

Tänään päätin putsata mansikkamaan. Olen aika laiska kumartelemaan, joten työ ei ole kivaa! Siksipä en poistakaan syksyllä  rönsyjä, vaan vasta keväällä, kun maa on muutenkin siivottava. Tänään oli sen vuoksi hyvä päivä, että tuuli aivan valtavasti. Nihrasin vanhalla leipäveitsellä, kuten yleensäkin, taimet matalaksi ja annoin tuulen hoitaa loput. Vauhdilla kuivat lehdenkäppyrät lensivätkin kynnöspellon vakoihin maatumaan! Lajikkeina meillä on Honey, Polka ja Bounty.

Nykyinen mansikkamaamme on järjestyksessä viides. Toisinaan paikan valinta on onnistunut hyvin, nytkin mielestäni, mutta viime kerralla kaikki meni ihan pieleen. Maa oli liian tiivistä ja viettoa. Olin ajatellut minimoida työt ja ompelin isot mansikkakankaat yhteen suureksi, neljä kohopenkkiä käsittäväksi alueeksi. Siispä kasteluvedet ja sade valuivat vauhdilla alapäähän liejuksi ja mansikat kärsivät kuivuutta. Yksi lajike oli jo valmiiksi huonojuurista ja lehdet reikäisiä, joten ötökät levisivät hetkessä muuallekin. Se kyllä toteutui, että maa oli helppo hoitaa: Ei tullut rönsyjä eikä mansikoitakaan!

Tämä nykyinen maakaan ei valmistunut ongelmitta. Olin ostanut muovit etukäteen rullissa (edellisen epäonnistumisen jälkeen en uskaltanut satsata kalliiseen mansikkakankaaseen) ja kun eräänä sunnuntaina aloimme nuorison kanssa levitellä niitä paikoilleen, niissä olikin yllättäen istutusreiät valmiina. Eikö hyvänen aika jokainen osaa ihan itsekin ne leikata? Ainakin rullan päällä pitäisi olla teksti, että tietäisi ostaa oikein. Ei nimittäin lukenut muuta, kuin ”Mansikkamuovi”. Olin ajatellut panna taimet melko harvaan muovin keskelle, jotta rönsyillä olisi tilaa levitä juurtumatta. Nyt rivistöt tulivat tuplana ja reunaan. Taimiakin oli aivan liian vähän, kun niiden tarve kaksinkertaistui! Rönsyistä sitten istuttelin niitä tyhjiin reikiin syksyllä ja seuraavana keväänä, mutta vieläkin tuli yksi paha virhe: Siinä nurmiseoksessa, jota kylvin väleihin, oli valmiina valkoapilaa! Toki tiesin, että sitä ei missään tapauksessa saa riviväleihin kylvää. Mutta että sitä oli jo sekoitettu mukaan – enpä hoksannut. Nyt sitten taistelemme rönsyjen kanssa: Kovin mielellään ne leviävät muoville ja mansikoiden sekaan! Mutta onneksi satoakin on saatu ja sitten poimiessa sitä kumartelutyötä taas riittääkin…

Kategoria(t): Sekalaista Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Tuulivoimaa mansikkamaalla

  1. Lissu sanoo:

    Sinàhàn voisit kohta vàitellà mansikkatohtorskaksi. Siis se kamala mààrà lunta on poissa. Niin kuin aina kevààlà.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s