Valkoinen syysleimu

Kun äitini tuli nuoreksi miniäksi maatilalle, talon pihassa kasvoi kaksiväristä ukonhattua, kultapalloa ja kulleroa. Läheisessä naapuritalossa oli silloin kuulemma muiden kukkien lisäksi ohikulkijoiden ihasteltavana pitkä, maantielle loistava rivistö valkoista leimukukkaa. Vuosi oli silloin 1947. Kun äiti tutustui tämän talon väkeen, juurakkoa siirtyi meillekin eikä aikaakaan, kun minunkin lapsuuskotini eteläpäädyssä oli upea, uusi kukkapenkki – valkoisesta syysleimusta!                                                 Vuodet kuitenkin kuluivat nopsaan ja meidän nuori perheemme muutti kauemmas,toiseen taloon.  Mummon vanhetessa kukkamaa alkoi tukehtua elämänlankaan, kieloihin ja juolavehnään. Vielä 70-luvulla sieltä löytyi minulle mukaan suuri tuliaiskimppu uuteen kotiin muuttaessani. Muistan ikuisesti sen vahvan tuoksun, joka hetkessä täytti tyhjän huoneiston. Silloin oli elokuun ensimmäinen päivä.

Muuttaessamme takaisin juurillemme parikymmentä vuotta sitten, kävin etsimässä hiljentyneen talon päädystä, löytyisikö heinikosta vielä perennoja pelastettavaksi. Onneksi leimuja oli vielä jokunen! Nyt vaalin tätä vanhaa perennaa eri puolilla pihaa. Se leviää helposti, pidänkin sitä etäällä muista väreistä. Ja muistelen elokuun alussa, tuoksun myötä, ensimmäistä omaa kotiamme.

Muutama vuosi sitten alkuperäistä syysleimutaloa alkoi asuttaa uusi polvi. Upeita kukkamaita ilmestyi jälleen ohikulkijoiden iloksi, vanha valkoinen leimukukka oli kuitenkin jo ehtinyt sieltä kadota.  Niinpä vein sitä näille uusille ystäville takaisin. Kerrankin voi  nyt sanoa, että se konkreettisesti palasi juurilleen – kuudenkymmenen vuoden jälkeen!

Advertisement
Kategoria(t): Piha ja puutarha Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Valkoinen syysleimu

  1. Mari sanoo:

    Olipa ihan tarina syysleimusta 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s