Porche-vanhuksen kunniaksi

Tänään haimme kellarista varhaisperunoita autotalliin itämään. Lajikkeina ovat ”Siikli”, mutta myös vanha”Tammiston aikainen”, jota meillä on perinteisesti kasvatettu jo kymmeniä vuosia. Muodoltaan ja maultaan ne ovat aikalailla saman oloisia: pitkulaisia ja herkullisia. Toisinaan on ollut hiukan myös ”Timoa”, mutta nyt pariin vuoteen ei ole sitä kylvetty – maku ei ole ihan yhtä hyvä, vaikka lajike olisikin varhaisempi. Kuten kuvasta huomaa, meillä on (vuoden 1959 mallia) Porche-vanhus. Siis samaa merkkiä, kuin nuo virtaviivaiset urheiluautot! Sen ainoa mutta sitäkin tärkeämpi työ on auttaa perunoiden istutuksessa ja nostossa. Sen takapyörät ovat tarpeeksi kapeat meidän vanhoille koneillemme. Kaiken muun ajan vuodesta se saa olla ihan rauhassa eläkkeellä navetan vintillä!

Toista oli silloin, kun se oli nuori. Isä ajoi sen uuteen kotiinsa lähikaupungista 60 kilometrin takaa. Silmissäni on yhä näky siitä sateisesta, pimeästä syysillasta: Märkä mutta onnellinen mies paksussa, mustassa sadetakissa, housunpolvet ja pää likomärkinä. Ja TRAKTORI. Se teki silloin kaikenmoiset maatalon työt nopeasti. Sillä käytiin viemässä maitotongat kauppaan myyntiin ja sen rapakaarella minäkin monet kerrat pääsin kouluun aamuisella maidonvientireissulla. Nuo muistot ovat ihania!

Esikoisen suunnitelmissa on saada ulkokuori jossakin vaiheessa ehostetuksi entiselleen. Sen se kyllä ansaitsisi! Joskus, muistorikkaalla 60-luvulla, se oli kiiltävä ja ruosteeton. Tältä ajalta lopuksi pieni tarina: Naapurin nuorukainen oli auttamassa heinäaikaan. Hän kysäisi leikkimielisesti isältäni, josko saisi lainata traktoria lauantai-illaksi. ”Olisi upeaa sanoa tytölle lavatansseissa illan päätteeksi, että pääsiskös saatille,  Porche on odottamassa parkkipaikalla…”