Olen tykästynyt mataliin samettikukkiin! Pihamme on paahteinen mutta nämä kiitolliset kukkijat pärjäävät kukkapenkeissä hyvin. Kustakin taimesta kehittyy kesän mittaan pallomainen, tuuhea pehko, josta ei tarvitse poistaa edes kuivuneita kukkia. Helppoa! Ripaus kanankakkaa istutusvaiheessa juurelle – muuta ei oikeastaan tarvita. Värimaailmakin on vuosien mittaan muuttunut keltaisesta punertaviin ja hyvin tummiinkin väreihin.
Tässä kuvassa on viime kesän kukkaruukku pääovelta. Keltainen kukka on maustesamettikukkaa, voimakas maku ja tuoksu. Krassi kiipeili männynkäkkyrässä ja ihana, vaaleansininen lobelia, jota kasvatan myös aina, rönsyili reunalla. Portaikko on länteen, joten kastelua ei voinut unohtaa hellesäässä!
Tuo männynoksa on muuten tosi vanha. Etsin sen kerran hakkuuaukiolta, noita muotoja kun on vain vanhojen puiden latvustoissa. Se on kesäisin kukkien tukena ruukussa ja talveksi sen viereen vaihtuvat tuuheat, vihreät havuoksat sekä lilat kanervat. Jouluna se saa oksilleen joko pieniä kynttilälyhtyjä tai led-valot.
Joskus on hankalaa löytää kaupoista pienten samettikukkien siemeniä. Usein olenkin tilannut niitä kotiin heti tammikuussa, siemenluettelot saatuani. Meidän pikkukaupunkimme kesäkukkatorilta ei taimia bongaa, joten nämä suloiset, kestävät lajikkeet eivät ilmeisestikään ole ostajien tiedossa. Kun kukaan ei kysy, ei tuotetta tarjotakaan. Kasvattaminen on kuitenkin helppoa, kunhan malttaa pitää taimet tarpeeksi pitkään suojassa hallalta. Sitä ne eivät todellakaan kestä ja kerran menetin kaiken yhden lomamatkaviikolle osuneen pikkupakkasen vuoksi, kesäkuun kuudentenatoista!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 