Mehiläishyökkäys

Meillä on onni omistaa yli 100 vuotta vanha maakellari, jossa perunatkin säilyvät heinäkuulle asti. Pari vuotta sitten sukulaismiehen piti hakea niitä kesällä lampailleen. Kellarin ovi on kaksinkertainen ja  yllätys oli melkoinen, kun hän avasi ulommaisen oven: Iso mehiläislauma oli vallannut ovien välin ja satoja pörräsi vartioimassa oven ympärillä. Ei onnistunut perunoiden haku! Mitä tehdä? Arvasimme, että joltakin tarhaajalta oli lähtenyt joukko karkuteille ja löytänyt mielestään hyvän pesäpaikan meiltä. Emme vaan voineet tietää mistä parvi oli livistänyt, kaipa ne voivat tulla kaukaakin. Lopulta eräs tarhaaja kävi keräämässä vahvoissa suojavarustuksissa koko joukon, monen monta kiloa mehiläisiä! Muutamassa päivässä kellari oli jälleen perheen käytössä, jäljellä on vain vähän jälkiä kennostoista ja valokuva muistona. Silloin tuli kieltämättä mieleen, että olisi ehkä mukavaa kokeilla itse tarhausta pienimuotoisesti, ihan siinä mielessä, että saisi pölyttäjiä omasta takaa. Mutta taitaa jäädä haaveiden puolelle, kuten moni muukin asia…

Ja nyt toisiin mietteisiin: Parin päivän kuluttua on auton nokka suunnattu kohti Yllästä ja viikon loma tiedossa. Nuoriso tulee hoitamaan taimiani – toivottavasti ne säilyvät hengissä…Siispä kirjoitteluni jää nyt tauolle, sillä nettitikkua ei minulla ole.  Taitaa tulla vieroitusoireita! Viikolla tuli televisiosta dokumentti kiinalaisesta nettivieroitusklinikasta ja sen sotilaallisesta ja voimakkaasti lääkinnällisestä hoidosta. Huh! Mutta en minä onneksi ihan vielä ole sellaisen hoidon tarpeessa…

Ajatukset Lapin lumille vieköön tämä mökkitieltä otettu kevättalven kuva!

Kategoria(t): Piha ja puutarha Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Mehiläishyökkäys

  1. Lissu sanoo:

    Liukkaita latuja ja aurinkoisia lepohetkià! Juhannuksen aikoihin tavataan – Keuruulla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s